Waltteri Torikka

suomalainen oopperalaulaja From Wikipedia, the free encyclopedia

Waltteri Torikka
Remove ads

Waltteri Torikka (aik. Valtteri Torikka[1], s. 16. elokuuta 1984[2] Tampere) on suomalainen oopperalaulaja, jonka ääniala on baritoni.

Pikafaktoja Henkilötiedot, Muusikko ...
Remove ads

Nuoruus ja lapsuus

Waltteri Torikka kasvoi Tampereen Ikurissa. Hän piti musiikista jo päiväkoti-iässä.[3]

Toukokuussa 2002 Torikan lukioaikainen Postiklubi-bändi voitti Lapualla Torikan sanoituksella rock-lyriikan SM-kilpailun ja yhtye pääsi esiintymään Seinäjoen Provinssirockin lavalle.[4] Lukioaikana perustettu bändi ehti toimia noin puolitoista vuotta. Bändiaikojen jälkeen Torikka kävi laulutunneilla Tampereella ja aloitti myöhemmin opinnot Sibelius-Akatemiassa.[5]

Yläasteen jälkeen Torikka kävi Tampereen yhteiskoulun ilmaisutaidon erityislukion ja lukion jälkeen vuonna 2003 hän pyrki Teatterikorkeakouluun. Vuonna 2005 hän pääsi Tangomarkkinat-kilpailussa semifinaaliin.[6]

Torikka on nuoresta saakka kirjoittanut omia runoja ja laulujen sanoituksia sekä soittanut pianoa kuusivuotiaasta asti.[7]

Remove ads

Koulutus

Waltteri Torikka aloitti vuonna 2004 Sibelius-Akatemiassa, jossa päätyi ensin kirkkomusiikin osastolle. Torikka soitti urkuja tarkoituksenaan valmistua kanttori-urkuriksi. Opinnot katkesivat varusmiespalvelukseen Lahden Varusmiessoittokunnassa. Armeijan jälkeen Torikka päätti vaihtaa kirkkomusiikin lauluopintoihin ja jatkoi oopperamusiikin parissa lauluopettajansa Pekka Kähkösen johdolla.[8] Torikka valmistui musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta vuonna 2012. [9]

Torikka opiskeli vuodesta 2009 lähtien myös Kööpenhaminan Kuninkaallisessa Ooppera-akatemiassa, josta hän valmistui vuonna 2012. Torikka opiskeli myös Saksassa vuonna 2008 Karlsruhen musiikkikorkeakoulussa Roland Hermannin johdolla.[10] Ennen Sibelius-Akatemiaa Torikka suoritti Tampereen konservatoriossa piano- ja lauluopintoja. [11]

Remove ads

Laulajan ura

Uran alku

Waltteri Torikka debytoi Suomen Kansallisoopperassa vuonna 2009 Leevi Madetojan oopperassa Pohjalaiset.[12] Hän voitti Lappeenrannan laulukilpailut 2010.[13] Torikalla on ollut Suomen Kansallisoopperassa rooleja solistiharjoittelijana jo uransa alussa muun muassa Taikahuilun Papagenona ja nimirooli Jukka Linkolan säveltämässä Robin Hoodissa. [6]

Torikka sai vuonna 2013 Martti Talvela -palkinnon ja apurahan. [14] [15] Pro Musica -säätiö valitsi hänet 2014 Vuoden nuoreksi muusikoksi.[16] Suomen Kansallisoopperan solistiharjoittelijana Torikka oli vuosina 2012–2013. [17]

2012–2013

Kansallisoopperan solistiharjoittelijana Torikka esiintyi 2012 muun muassa Taikahuilu-oopperassa ja samana vuonna Rigoletto- ja Naamiohuvit-oopperoissa. [18]

Torikka esiintyi Turussa Åbo Svenska Teaterin ja Turun Musiikkijuhlien yhteistyönä toteuttamassa, John Ramsterin ohjaamassa Figaron häät -oopperassa Figaron roolissa. Myöhemmin Torikka on tehnyt yhteistyötä Ramsterin kanssa samassa teatterissa 2016 Taikahuilu-oopperassa. [19] Syksyllä 2013 esitettiin Helsingin Aleksanterin teatterissa Erik Sjöblomin ohjaama, nykyaikaan sijoittuva ooppera Don Giovanni, jonka pääosan baritoni Torikka esitti. Palvelija Leporellona oli basso Tapani Plathan. [20]

2014

Alkuvuodesta 2014 Torikka teki Pilatuksen roolin Turun Åbo Svenska Teaterin lavalla rock-oopperassa Jesus Christ Superstar. [21]

Tammikuussa 2014 Waltteri Torikka kutsuttiin kilpailemaan Saksan Karlsruhessa televisioituun laulukilpailuun Emmerich Smola Förderpreis -palkinnosta.[22] 2014 Pro Musica Säätiö nimesi Vuoden nuoreksi muusikoiksi baritoni Waltteri Torikan ja sopraano Tuuli Takalan. [23] Waltteri Torikka oli 2014 myös kansainvälisen Mirjam Helin -laulukilpailun semifinalisti. [24]

2015

Waltteri Torikka voitti MTV3:n Tähdet, tähdet -televisiosarjan toisen tuotantokauden finaalin vuonna 2015.[25] Samana vuonna hän julkaisi esikoisalbuminsa Sydän. Albumin ilmestymispäivänä Waltteri Torikka lähti viihdekonserttikiertueelle esiintyen 10 paikkakunnan konserttisaleissa. Konserttisalikiertue päättyi Helsingin Musiikkitalon Jouluinen sydän -konserttiin, jossa Torikkaa säesti Jyväskylän Sinfoniaorkesteri. [26] [27]

Toukokuussa 2015 Waltteri Torikka esiintyi Don Giovannin roolissa Rijekassa Kroatiassa. Kroatian Novilist-lehden kehuissa ylistettiin Torikan Don Giovannin roolityötä musiikillisesti ja italian kielen ääntämys sai kiitosta La Voce -lehdeltä Italiassa. [28]

Suomalaiset esittivät elokuussa 2015 Sibeliuksen Kullervon Proms-festivaaleilla Lontoon Royal Albert Hallissa Sakari Oramon johdolla. Waltteri Torikka lauloi Kullervon roolin ja Suomessa teos esitettiin BBC Sinfonia -orkesterin ja Polyteknikkojen Kuoron kanssa Lahden Sibelius-talossa syyskuussa 2015. [29]

2016

Vuoden 2016 alusta lähtien Torikka on käynyt säännöllisesti Lontoossa laulutunneilla. [3] Alkuvuodesta 2016 baritoni Torikka esiintyi Turussa Åbo Svenska Teaternin lavalla Mozartin Taikahuilu-oopperassa Papagenon roolissa. [30] Waltteri Torikka oli Emma-gaalassa Vuoden tulokas -ehdokkaana julkaistuaan Warner Music Finlandin kanssa esikoisalbuminsa Sydän. [31]

Maaliskuussa 2016 Torikka teki Kroatian Kansallisteatterissa Rijekan Oopperassa W. A. Mozartin Don Giovannin kiitellyn pääroolin ja huhtikuussa 2016 Tšaikovskin Eugene Oneginin pääroolin.[32] [33] Heinäkuussa 2016 Torikka esiintyi Savonlinnan Oopperajuhlilla Don Giovannin pääroolissa. [34]

Waltteri Torikka on jatkanut runojen ja laulutekstien kirjoittamista, joista yksi päätyi hänen esikoislevylleen Sydän. Kappaleen Elokuun 16. Torikka on esittänyt Jari Sillanpään 50-vuotisjuhlakonsertissa Helsingin Olympiastadionilla.[35][36] Yhteisduettona 16. elokuuta syntyneet laulajat esittivät You Raise Me Up -kappaleen Stadionin 40 000 hengen katsomolle. [37]

Syksyllä 2016 julkaistiin Torikan toinen studioalbumi Rakkaus yhteistyössä Warner Music Finlandin, Jyväskylä Sinfonian ja kapellimestari Ville Matvejeffin kanssa. [38] Myös Rakkaus-albumilla on mukana Torikan omia sanoituksia ja oma sävellys, minkä lisäksi hän on kääntänyt kaksi kappaletta suomeksi. [39] [40] Keväällä 2016 Torikka teki Lapin-kiertueen Trio-yhtyeensä kanssa. Konsertit jatkuivat lokakuussa Vain rakkaus -viihdekonserttikiertueella. Loppuvuodesta 2016 Waltteri Torikka teki Sydämeni joulu -joulukiertueen Trio-yhtyeensä (Juha Savela ja Eero Ignatius, vahvistettuna Markus Pajakkalalla joulukuun ajan) kanssa Suomen kirkoissa. [41]

Marraskuussa 2016 Waltteri Torikka oli solistina mukana oopperalevytyksessä Rijekassa Kroatiassa. Gounod’n Faust-oopperasta äänitettiin albumi Decca-levymerkille. Levy julkaistiin heinäkuussa 2019.[42]

2017

Helmikuussa 2017 Tampere-talossa esitettiin Leevi Madetojan säveltämä Pohjalaisia-ooppera. Waltteri Torikka debytoi Tampereen Oopperassa Karjanmaan Köystin roolissa. [43] Maaliskuun lopulla 2017 Helsingin Hartwall Areenalla järjestettiin taitoluistelun MM-kisat 2017, jotka Waltteri Torikka avasi laulamalla Maamme-laulun. [44] Huhtikuun lopulla 2017 julkaistiin Waltteri Torikka Trion yhteinen albumi Sininen Uni – Rautavaaran lauluja, johon kitaristi-sovittaja Juha Savela on sovittanut keikoilla ja konserteissakin kuultuja Tapio Rautavaaran ikivihreitä kappaleita. [45]

Kesällä 2017 Waltteri Torikka esiintyi F. E. Sillanpään roolissa Sillanpää-oopperassa Hämeenkyrön Myllykolun kesäteatterissa ja Mannerheimin roolissa Mannerheim-oopperassa Ilmajoen Musiikkijuhlilla.[46] Sillanpää-oopperassa Waltteri Torikka toimi myös taiteellisena johtajana ja esitti nuoren F. E. Sillanpään roolin. [47] [48] Idea F. E. Sillanpää -oopperasta oli Torikan oma. [49]

Elokuussa Waltteri Torikka esiintyi Turun Musiikkijuhlien produktiossa, Richard Wagnerin Parsifal-oopperan konserttiversiossa Amfortasin roolissa solistina Matti Salmisen ja Karita Mattilan rinnalla. [50]

Marraskuun lopulla 2017 sai Porin Oopperassa ensi-iltansa Ratsumies, jossa Torikka debytoi Aulis Sallisen säveltämässä oopperassa Porin Promenadisalissa.[51] Joulukuun alussa Waltteri Torikka konsertoi Hartwall Areenalla yhdessä Jarkko Aholan kanssa ensimmäisen kerran.[52]

2018

Jyväskylän Oopperan tuottamaa ja Georges Bizet'n säveltämää Carmen-oopperaa esitettiin Jyväskylän kaupunginteatterin lavalla alkuvuosi 2018. Baritoni Waltteri Torikka teki roolin härkätaistelija Escamillona. [53] [54]

Tammikuussa 2018 Helsingin Aleksanterin teatterin Aino Gaalassa Torikka palkittiin Vuoden ilmiö -palkinnolla. [55]

Pääsiäisnäytelmä Via Crucis – Ristin tie toteutettiin Helsingissä 2018 oopperavoimin ja Jeesuksen roolissa nähtiin baritoni Waltteri Torikka. [56] Huhtikuussa 2018 esitettiin Suomen Kansallisoopperan lavalla italiaksi W. A. Mozartin säveltämä ooppera Così fan tutte, jossa Waltteri Torikka esitti Guglielmon roolin. [57] Kesällä 2018 jatkui Mannerheim-ooppera Ilmajoella ja F. E. Sillanpää -ooppera Hämeenkyrössä. [58] [59]

Kesäkuun alussa Torikka sai kotiinsa pienen toyvillakoirapennun, joka sai nimensä italialaisen tenorin Enrico Caruson mukaan. Villakoiran nimeksi laitettiin Caruso. [60]

Heinä-elokuussa 2018 järjestettiin Hämeenkyrön Festiwaaleilla klassisen musiikin konsertteja, ja Waltteri Torikan suunnittelema päätöskonsertti toi Suomeen myös kansainväliset oopperatähdet Sam Furnessin ja Ivana Srbljanin. [61] Syksyllä 2018 Torikka teki roolin Iiro Rantalan säveltämässä koomisessa oopperassa Pikaparantola Suomen Kansallisoopperassa. [62]

Marraskuussa Torikka ja Jarkko Ahola tekivät toisen yhteisen suurkonsertin Hartwall Areenalla. [63] Marraskuussa julkaistiin Torikan ensimmäinen joulualbumi, jolla on mukana muun muassa hänen suomeksi kääntämänsä I'll be home for Christmas -klassikko. [64] Joulualbumi meni listakykköseksi Suomen virallisella albumilistalla viikko sen julkaisun jälkeen. [65] Loppuvuodesta Torikka teki joulukiertueen Suomen kirkoissa. [66]

2019

Helmikuussa 2019 sai ensi-iltansa Tampereen Oopperan tuottama ja Giacomo Puccinin säveltämä La Bohème -ooppera, jossa Torikka teki muusikko Schaunardin roolin. [67]

Pääsiäisen jälkeen Waltteri Torikka Trio teki konserttikiertueen Lapissa. [68] Toukokuussa Torikka, sopraano Mari Palo, pianisti Tuula Hällström ja säveltäjä Ilkka Kuusisto esiintyivät Sipoossa Lauluja-levyn levynjulkistamiskonsertissa ja samalla julkistettiin albumi. [69] Kesäkuussa Torikka jatkoi Mannerheim-oopperan pääroolissa Ilmajoen Musiikkijuhlilla kolmatta kesää. [70]

Kirkko-ooppera Elämänkuvat sai kantaesityksensä Korsholman Musiikkijuhlilla elokuussa Isonkyrön kirkossa. Waltteri Torikka lauloi maalarin roolin. [71] Elokuussa 2019 hän juhlisti syntymäpäiväänsä ja 10-vuotistaiteilijajuhlaansa konsertoimalla Olavinlinnan lavalla. [72]

Marraskuussa 2019 Torikka ja Jarkko Ahola konsertoivat kolmannen kerran Hartwall Areenalla It's Now or Never -konsertissa. [73] Joulukuussa Torikan joulukuertue kiersi Suomen kirkkoja. [74] [75] [76]

2020

Tammikuussa Waltteri Torikka, kapellimestari Ville Matvejeff ja Hyvinkään orkesteri tekivät ooppera- ja viihdekonsertin Hyvinkääsalissa [77]

Helmikuussa 2020 sai ensi-iltansa Tampereen oopperan Carmen, jossa baritoni Torikka teki Moralesin roolin. [78] Maaliskuussa 2020 Torikka esiintyi pianisti Marko Hilpon säestämänä Turun Kaupunginteatterin viihdekonsertissa, jonka jälkeen suuri osa maailman musiikkitapahtumista sulkeutui pandemian takia. [79] Lokakuun alussa Helsingin Yrittäjät palkitsivat Waltteri Torikan vuoden 2020 Yksinyrittäjänä. Palkitsemisella haluttiin tuoda esiin maamme kulttuuri- ja tapahtuma-alan yrittäjien taloudellista ahdinkoa. [80]

Syksyn ja loppuvuoden 2020 aikana Torikalla oli rooli Kansallioopperan lavalla sekä Covid fan tutte -oopperassa että Iloinen leski -operetissa. Iloinen Leski operetista esitettiin vain ensi-ilta, koska pandemia sulki uudelleen yleisötapahtumat. [81] [82] Marraskuussa Warner Music Finland julkaisi Waltteri Torikan uuden Toivo-albumin, johon on koottu uusia sovituksia suomalaisista sävelmistä. Albumi on monitaituri Markus Pajakkalan tuottama. [83]

2021

Savonlinnan oopperajuhlat joutui siirtämään koronapandemian vuoksi vuoden 2020 tuotantonsa ensin kesälle 2021, jolloin Waltteri Torikan oli tarkoitus tehdä tohtori Bartolon rooli oopperassa Sevillan parturi. Teos jäi kuitenkin pandemiatilanteen vuoksi odottamaan tulevia vuosia. [84] Oopperajuhlien kesäkonsertissa Waltteri Torikka esiintyi Marjukka Tepposen kanssa Kerimäen kirkossa. [85]

Elokuun alussa toteutuivat Saksan vuosittaiset Bayreuthin musiikkijuhlat, jotka jouduttiin pandemian vuoksi 2020 perumaan. Waltteri Torikka pääsi osallistumaan Bayreuthin Richard Wagner festivaalille stipendiaattina ja esittämään kansainvälisessä stipendiaattikonsertissa Sibeliuksen sävellyksen yleisölle.[86] Syksyllä 2021 Waltteri Torikka osallistui Tanssii tähtien kanssa -tanssiohjelmaan parinaan tanssinopettaja Kia Lehmuskoski. Pari sijoittui finaalissa kolmanneksi. [87] Syksyllä MTV3-kanavalla esitetty viihdeohjelma Masked Singer Suomi päättyi marraskuussa ja toiseksi tuli Bilepanda-hahmo, joka paljastui finaalilähetyksessä Waltteri Torikaksi.[88] Marraskuussa Torikka yhteistyössä Warner Music Finlandin kanssa julkaisi kolmen joululaulun EP:n digitaalisesti. [89]

Loppuvuodesta Waltteri Torikka muusikoineen kiersi Suomea joulukiertueella. [90]

2022

Maaliskuussa baritoni Waltteri Torikka esiintyi solistina Serbian Novi Sadissa ja Belgradissa kansainvälisessä Matteus Passiossa, joka esitettiin Novi Sadin kulttuuripääkaupungin tapahtumiin liittyen. Produktiossa esiintyi muun muassa Ivana Srbljan, jonka piti laulaa talvella myös Vaasan oopperassa. [91]

Ukrainan sodan uhreille kerättiin apua, kun Waltteri Torikka esiintyi baritoni Sauli Tiilikaisen ja pianisti Marko Hilpon kanssa Fuengirolassa. [92]

Keväälle suunniteltu 10 konsertin Amore-kiertue siirtyi loka-marraskuulle 2022. [93] Joulunalusaikana esitettiin Vaasan Mustasaaren kirkossa Bachin Jouluoratorio, jossa lauloivat muiden muassa Waltteri Torikka, sopraano Helianna Herkkola ja tenori Simo Mäkinen. [94] Sopraano Tuuli Takala esiintyi Waltteri Torikan kanssa joulukonserteissa Turussa ja Helsingissä. [95]

Korona-aikana esiintymisten hiljentyessä Torikka aloitti ja suoritti kahden vuoden aikana taidealojen eril­li­set opet­ta­jan pe­da­go­gi­set opin­not Helsingin Taideyliopistossa vuosina 2020-2022. Hän voi jatkossa toimia myös musiikinopettajana. [96] [97]

2023

Alkuvuodesta Waltteri Torikka ja Johanna Rusanen-Kartano lauloivat Turun kaupunginteatterissa Aulis Sallisen säveltämässä Punainen viiva -oopperassa. Baritoni Torikka lauloi Topin roolin. [98]

Pitkänäperjantaina Tampereen tuomiokirkossa esitettiin J.S. Bachin Johannes-passio, jossa Torikka esiintyi solistina. [99]

Toukokuun alussa Torikka konsertoi Helsingin Poliisisoittokunnan ja trumpetisti Tero Lindbergin kanssa Porissa, Raumalla ja Vantaalla elokuvamusiikin teemalla. [100] Kesäajan konsertit veivät Torikkaa muun muassa Laukon kartanoon, Sahanlahden lomakylään, Taidekeskus Salmelaan ja Iitin Musiikkijuhlille. [101] [102] [103]

Kesällä 2023 Waltteri Torikka lauloi Papagenon roolin Taikahuilu-oopperassa Savonlinnan oopperajuhlilla. [104] Heinäkuussa 2023 sai kantaesityksensä Hämeenkyrön Festiwaalien oopperateos Ihmiset suviyössä, jonka päärooleissa lauloivat muiden muassa Waltteri Torikka, Johanna Rusanen ja Tuomas Miettola. Hämeenkyrön Myllykolussa esitettiin myös 2017-2018 F. E. Sillanpää oopperaa Torikan johdolla.[105]

Waltteri Torikan ja Jarkko Aholan neljäs yhteinen suurkonsertti Kuninkaiden Paluu nähtiin marraskuussa Nokia Areenalla. [106]

2024

Lahti Sinfonia aloitti Sibeliustalossa vuoden wieniläismusiikin operettikonsertilla, jossa solisteina esiintyivät Waltteri Torikka ja Reetta Haavisto kapellimestari Atso Almilan johdolla. [107] Jyväskylässä sai ensi-iltansa Lemmenjuoma ooppera. Päärooleissa lauloivat Torikka, sopraano Virva Puumala ja walesilainen tenori Joshua Owen Mills. Oopperan ohjasi brittiläinen John Ramster. [108]

Helmikuussa 2024 tuli kuluneeksi 100 vuotta Oskar Merikannon kuolemasta ja baritoni Torikka lähti Merikannon musiikin tiimoilta kiertueelle. Konserteissa Torikkaa säesti pianisti Marko Hilpo. [109] Ondine levy-yhtiö julkaisi helmikuussa Torikan ja Hilpon yhteisen albumin Merikannon rakastetuimpia yksinlauluja Songs by Oskar Merikanto. [110]

Waltteri Torikka konsertoi Vaasan kaupunginorkesterin kanssa helmikuussa konsertissa Matkakuumeen vallassa. Konsertin brittiläinen teos oli englantilaissäveltäjä Ralph Vaughan Williamsin laulusarja Songs of Travel perustuen Robert Louis Stevensonin teksteihin. [111]

Huhtikuussa Turussa yhdistyivät Saaristo-oopperan toteuttama teatteri- ja oopperateos Ihminen parhaan kykynsä mukaan, päärooleissa näyttelijä Pihla Penttinen ja baritoni Torikka. [112]

Merikanto-musiikkia kuultiin keväällä, kun Waltteri Torikka ja Marko Hilpo konsertoivat mm. Helsingissä, Kangasala-talossa, Tampere-talossa ja Riihimäellä. [113]

Savonlinnan Oopperajuhlat esitti kesällä mm. Mozartin Don Giovanni -oopperan, jonka pääroolissa lauloi Waltteri Torikka. Hän teki roolin Savonlinnassa myös 2016. [114]

Elokuussa 40 vuotta täyttänyt Torikka järjesti elokuun alussa Olavinlinnassa 15-vuotistaiteilijajuhlakonsertin, joka juhlisti samalla hänen syntymäpäiväänsä. Juhlakonsertin tuottivat Sublime Music Agency ja Savonlinnan Oopperajuhlat. [115]

Lokakuussa nähtiin oopperan ja jazz-musiikin yhdistyminen, kun Waltteri Torikka ja laulaja Anna Inginmaa konsertoivat Turku Jazz Orchestran kanssa Turun konserttitalolla. [116] Tampereen Ooppera ja Tampere Filharmonia yhdistivät voimansa lokakuussa ja esittivät Beethovenin Fidelio-oopperan konserttiversiona Tampere-talossa. Solisteina lauloivat muiden muassa Jussi Myllys, Tommi Hakala ja Waltteri Torikka. Orkesteria johti kapellimestari Susanna Mälkki. [117] Waltteri Torikka ehti vielä joulukonserttien maailmaan. Joulu Pohjolassa - Jul i Norden -kirkkokonsertit esitettiin Helsingissä ja Vaasassa. Säestäjänä muiden muassa viulisti Linda Lampenius ja toisena solistina ruotsalainen mezzosopraano Malena Ernman. [118]

2025

Vaasan kaupunginteatteri aloitti vuoden esittämällä oopperan Tosca, jonka päärooleissa lauloivat paroni Scarpian roolissa Waltteri Torikka, sopraano Reetta Haavisto Toscana ja tenori Mika Pohjonen. Oopperan ohjasi teatterin johtaja Seppo Välinen.[119]

Syksyltä siirtynyt Opera goes jazz -konsertti nähtiin Helsingin Musiikkitalolla helmikuussa, solisteina jazzlaulaja Anna Inginmaa ja Waltteri Torikka. [120]

Saaristo-oopperan Ihminen parhaan kykynsä mukaan -oopperateos nähtiin myös Oulun kaupunginteatterissa maaliskuussa, pääroolissa Waltteri Torikka. [121] Tampere Filharmonia täyttää 95 vuotta ja juhlavan vuoden Vappukonsertissa kuullaan Waltteri Torikkaa. [122] Keväällä 2025 Waltteri Torikka konsertoi Mikkelin kaupunginorkesterin kanssa kevään päätöskonsertissa ja Joensuun kaupunginorkesterin kanssa Carelia-salissa. [123] [124] Heinäkuun lopulla Torikka palaa konsertoimaan Laukon kartanopuistoon Amore-konsertilla. [125]

Ilmajoen Musiikkijuhlien 50-vuotisjuhlakonsertti kesäkuussa tuo Ilmajoki Areenalle siellä aiemmin Mannerheiminakin esiintyneen Waltteri Torikan. [126] Torikan heinäkuuhun mahtuu 2025 paljon ohjelmaa, muun muassa Kuhmon Kamarimusiikki -tapahtumassa hän esiintyy useammassa konsertissa. [127]

Savonlinnan Oopperajuhlat esittää kesällä 2025 oopperan Turandot, jonka solistina baritoni Waltteri Torikka laulaa kansleri Pingin roolin. [128]

Heinä-elokuussa 2025 Waltteri Torikka toimii Tangomarkkinoiden laulukilpailun tuomaristoissa Seinäjoella ja Alavudella Toivo Kuula -laulukilpailussa. [129] [130]

Elokuussa Waltteri Torikka ja tanssiija-koreografi Jorma Uotinen yhdistävät Bachin musiikin, liikkeen ja valon näyttämöteoksessa, joka juhlistaa myös Uotisen 75-vuotisjuhlavuotta ja on osa Helsingin Juhlaviikkojen ohjelmaa. Teos peruuntui kahdesti pandemian aikana ja esitetään nyt Temppeliaukion kirkossa. [131]

2026

Jyväskylän Oopperan seuraava teos, Gaetano Donizettin säveltämä Lucia di Lammermoor saa ensi-iltansa uudenvuodenaattona 2025 Jyväskylän Paviljongissa. Baritoni Waltteri Torikka laulaa yhden päärooleista, lordi Enrico Ashtonin roolin. Oopperan musiikinjohtajana toimii Jyväskylä Sinfonian ylikapellimestari Lorenzo Passerini. [132]

Remove ads

Diskografia

Albumit

Lisätietoja Nimi, Julkaisutiedot ...
Remove ads

Lähteet

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads