Churchilliä pidetään yhtenä 1900-luvun merkittävimmistä henkilöistä, ja vuonna 2002 hänet äänestettiin BBC:n järjestämässä 100 Greatest Britons -kilpailussa kaikkien aikojen suurimmaksi britiksi.[2]
Remove ads
Lapsuus ja nuoruus
Winston Churchill syntyi Blenheimin palatsissaWoodstockin kaupungin lähellä Oxfordshiressä. Suvun ensimmäinen kuuluisa jäsen oli kenraali John Churchill, Marlborough’n ensimmäinen herttua, jonka isä oli myös nimeltään ”Sir Winston Churchill”.[3][1]
Winstonin poliitikkoisä, lordi Randolph Churchill oli Marlborough’n 7. herttua, Irlannin varakuningas John Spencer-Churchillin ja lady Frances Anne Emily Vanen yhdestätoista lapsesta kolmanneksi vanhin poika. Winstonin äiti oli aikansa häikäisevä kaunotar Jeanette 'Jennie' Jerome (1854–1921) BrooklynistäNew Yorkista, amerikkalaisen hevoskasvattaja ja miljonääri Leonard W. Jeromen ja Clarissa Hallin neljästä tyttärestä toiseksi vanhin.[3][1][4] Hänellä oli myös nuorempi veli John 'Jack' Strange Spencer-Churchill (1880–1947), joka menestyi liike-elämässä.
Nuori Winston eli seurapiireissä ja politiikassa aktiivisesti toimineiden vanhempiensa laiminlyömänä onnettoman lapsuuden, jonka pelasti vain hänen lapsenhoitajansa, Mrs. Elizabeth Ann Everestin (1834–1895) kiintymys.[1] Yläluokan lapset jätettiin ajalle tyypillisesti imettäjän ja lastenhoitajan kasvatettaviksi. Winston läpäisi pääsykokeet 13-vuotiaana Harrow'n poikakouluun lähelle Lontoota, jota hän kävi vuosina 1888–1893. Hän ei ollut erityisen hyvä oppilas, mutta herätti huomiota kyvyllään oppia pitkiä runoja ja lausua niitä ulkomuistista. Poika pyysi toistuvasti kirjeissään kotiin äitiään käymään, tämä harvoin tuli. Harrow'n jälkeen hän pyrki Sandhurstin kuninkaalliseen sotakorkeakouluun ja pääsi sinne vuonna 1893 kolmannella yrittämällä.[5]
Syksyllä 1895 Winston Churchill lähti Kuubaan sotilastarkkailijana itsenäisyystaistelijoita vastaan sotineen Espanjan armeijan mukana. Tällöin hän myös kirjoitti reportaaseja Daily Graphic -lehteen. Tammikuussa 1895 Winstonin isä oli kuollut 45-vuotiaana aivoihin edenneeseen kuppaan. Hänen äitinsä avioitui vuonna 1898 uudelleen. Vuonna 1901 Churchill liittyi vapaamuurareihin.[6]
Buurisota
Ensimmäisen kerran Winston Churchill tuli tunnetuksi sotakirjeenvaihtajanatoisessa buurisodassa, jota käytiin Britannian ja buureiksi itseään kutsuvien eurooppalaisperäisten siirtolaisten välillä Etelä-Afrikassa. Hän jäi vangiksi 15. marraskuuta 1899 buurien järjestämässä brittiarmeijan junasaattueen väijytyksessä, mutta onnistui karkaamaan 12. joulukuuta.[7][8] Hän ylitti lopulta Etelä-Afrikan rajan ja saapui Lourenço Marquesiin (nykyiseen MaputoonMosambikissa).[1]
Remove ads
Poliittinen ura
Winston Churchill käytti lehtimiehenä saavuttamaansa mainetta hyväkseen aloittaessaan poliittisen uransa, joka kesti kaikkiaan 65vuotta. Hän asettui parlamenttiehdokkaaksi vuonna 1899 ja toimi alahuoneen edustajana vuosina 1900–1922 sekä vuosina 1924–1964. Aluksi hän oli konservatiivien edustaja. Vuonna 1904 hän loikkasi konservatiiveista liberaaleihin, koska ei hyväksynyt konservatiivien ehdotusta suojatulleista.[9]
Vuoden 1906 vaaleissa Churchill voitti edustajanpaikan Manchesterissa. Hän palveli Henry Campbell-Bannermanin liberaalihallituksessa siirtokuntien alivaltiosihteerinä. Churchillistä tuli pian hallituksen ulkopuolisen hallinnon tärkein jäsen, ja kun Herbert Henry Asquithista tuli Campbell-Bannermanin seuraaja vuonna 1908, juuri kukaan ei yllättynyt Churchillin pääsystä hallitukseen kauppakomission puheenjohtajana. Sen aikaisen lain perusteella juuri nimitetyn hallitusministerin täytyi osallistua täytevaaleihin voittaakseen uudestaan parlamenttipaikan. Churchill menetti Manchesterin paikkansa konservatiivien William Joynson-Hicksille, mutta hänet valittiin parlamenttiin pian uudestaan Dundeen täytevaaleissa. Kauppakomission puheenjohtajana hän ajoi radikaaleja yhteiskunnallisia uudistuksia yhdessä uuden valtiovarainministerin David Lloyd Georgen kanssa.[1]
Ministeri
Winston Churchill (oik.) äitinsä Jennie Jerome Churchillin ja nuoremmman veljensä Johnin kanssa vuonna 1889Aliluutnantti Winston Churchill The 4th Queen's Own Hussars -rykmentin univormussa vuonna 1895.Winston Churchill Sidney Streetillä 3.tammikuuta 1911.Winston Churchill sisäministerikautenaan vuonna 1912.
Winston Churchill pääsi hallitukseen 35-vuotiaana, hieman kiistanalaisena sisäministerinä vuonna 1910. Kuuluisa tuon ajan valokuva näyttää kärsimättömän Churchillin osallistuvan henkilökohtaisesti tammikuun 1911 Sidney Streetin piirityksen johtamiseen ja katsovan kadunkulman yli nähdäkseen kiivaan ammuskelun piiritettyjen anarkistien ja skottikaartin välillä. Hänen toimintansa sai aikaan paljon kritiikkiä. Arthur Balfour kysyi: ”Hän [Churchill] ja valokuvaaja riskeerasivat kumpikin henkensä. Ymmärrän, mitä valokuvaaja teki, mutta mitä herra Churchill teki siellä?”[10]
Sodanjulistuksen jälkeen pääministeri Asquith nimitti Churchillin laivastoministeriksi (First Lord of the Admiralty), mikä oli sotatoimien kannalta tärkeä ministeritehtävä. Sodan muututtua asemasodaksi Churchill ehdotti toisen rintaman muodostamista Balkanille. Gallipolin maihinnousun epäonnistuttua Churchill joutui eroamaan vuonna 1915 laivastoministerin tehtävästä. Churchill palveli useita kuukausia salkuttomana ministerinä (Chancellor of the Duchy of Lancaster), mutta erosi sitten hallituksesta tuntiessaan, ettei hänen kykyjään käytetty riittävästi hyväksi. Hän liittyi uudestaan armeijaan, vaikka pitikin parlamenttipaikkansa, ja palveli länsirintamalla.[11] Tänä aikana hänen lähin alaisensa oli nuori Archibald Sinclair, josta tuli myöhemmin liberaalien johtaja.[12]
Joulukuussa 1916 Asquith erosi, ja Lloyd Georgesta tuli pääministeri. Ajan ei katsottu olevan vielä kypsä Churchillin hallitukseen pääsylle, koska pelättiin konservatiivien vastustusta. Churchill nimitettiin kuitenkin heinäkuussa 1917 varusteluministeriksi.[13][14]
Paluu valtaan
Sodan päättymisen jälkeen Winston Churchill palveli David Lloyd Georgen hallituksessa sekä sotaministerinä (Secretary of State for War) että ilmavoimista vastaavana ministerinä (Secretary of State for Air) vuosina 1919–1921. Churchill ehdotti, että kemiallisia aseita käytettäisiin ”vastaanhangoittelevia arabeja vastaan kokeeksi”. Hän sanoi: ”En ymmärrä tätä inhoa kaasun käyttöä vastaan. Kannatan voimakkaasti myrkkykaasun käyttöä sivistymättömiä heimoja vastaan. Vaikutus moraaliin olisi hyvä, ja se levittäisi tervettä kauhua.” Churchill kannatti myös voimakkaasti ulkopuolisten puuttumista Venäjän sisällissotaan ja julisti, että bolševismi pitää "kuristaa kehtoonsa". Hänestä tuli siirtomaista ja muista merentakaisista alueista vastaava ministeri (Secretary of State for the Colonies) vuonna 1921. Niinpä hän sai allekirjoittaa vuoden 1921 sopimuksen Englannin ja Irlannin välillä. Tällä sopimuksella syntyi Irlannin vapaavaltio.
Churchillille palkattiin henkivartija vuonna 1921. Tehtävään valittiin Walter H. Thompson, joka toimi siinä yhteensä 18vuoden ajan; jäätyään jo eläkkeelle hän palasi henkivartijaksi Churchillin kutsusta vuonna 1939 ja jatkoi sitten vuoteen 1945 asti.lähde?
Sotien välinen ura
Lokakuussa 1922 Winston Churchillille tehtiin umpilisäkkeen leikkaus. Herättyään leikkauksesta hän sai kuulla, että hallitus oli kaatunut ja että parlamenttivaalit lähestyivät. Liberaalipuoluetta repivät sisäiset riidat, ja Churchillin kampanja oli heikko. Vaikka hänen vaimonsa Clementine Churchill kävi kampanjoimassa miehensä puolesta,[15] hän hävisi paikkansa Dundeessa ja sanoi menettäneensä samalla kertaa ministerin paikkansa, kansanedustajan paikkansa ja umpilisäkkeensä. Kahden hengen paikan hän hävisi mm. kieltolain kannattajalle Edwin Scrymgeourille. Churchill edusti liberaaleja vuoden 1923 vaaleissa, mutta 12kuukauden aikana hän lähentyi konservatiiveja, vaikkakin nimitti itseään aluksi ”antisosialistiksi ja perustuslailliseksi”.[16]
Kaksi vuotta myöhemmin vuoden 1924 vaaleissa hänet valittiin konservatiivien tukemana perustuslaillisena edustamaan Eppingiä, missä on nykyään hänen patsaansa. Seuraavana vuonna hän liittyi virallisesti konservatiiveihin ja kommentoi: ”Kuka tahansa voi vaihtaa puoluetta (rat), mutta vaatii tiettyä kekseliäisyyttä vaihtaa vielä uudestaan puoluetta (re-rat)”.[14]
Hänet nimitettiin valtiovarainministeriksi (Chancellor of the Exchequer) vuonna 1924 Stanley Baldwinin hallitukseen, ja hänen vastuullaan oli Britannian paluu kultakantaan. Vuoden 1926 yleislakon aikana Churchillin kerrotaan ehdottaneen konekiväärien käyttämistä lakkoilevia kaivosmiehiä vastaan. Churchill valvoi hallituksen British Gazette -lehteä ja sanoi kiistan aikana, että ”joko valtio murtaa yleislakon tai yleislakko murtaa valtion”. Lisäksi hän väitti, että Benito Mussolininfasismi oli "tehnyt palveluksen koko maailmalle", koska se oli näyttänyt ”tavan taistella vallankumouksellisia voimia vastaan”[17] – Churchill piti siis vahvaa hallintoa suojamuurina näköpiirissä olevaa kommunistista vallankumousta vastaan.
Konservatiivihallitus hävisi vuoden 1929 vaalit. Kun Ramsay MacDonald muodosti koalitiohallituksen vuonna 1931, Churchill ei saanut kutsua hallitukseen. Hän oli nyt uransa pohjalla: aikaa kutsutaankin hänen erämaavuosikseen (the wilderness years).[18] Churchill käytti suuren osan seuraavista vuosista kirjoittamiseen, kuten teokseensa History of the English Speaking Peoples, joka tosin julkaistiin vasta toisen maailmansodan jälkeen. Eniten hän herätti huomiota vastustaessaan puheissaan Intian itsenäistymistä. Pian hänen huomionsa kuitenkin kiinnittyi Adolf Hitlerin valtaannousuun ja Saksan jälleenvarustautumiseen.[18]
Churchill, Nevillle Chamberlain ja Stanley Baldwin
Hän oli tuohon aikaan ainoa, joka kannatti Britannian jälleenvarustelua itsepuolustukseksi ja Saksan sotaisuuden vastavoimaksi. Churchill kritisoi voimakkaasti Neville Chamberlainin Adolf Hitleriä myötäilevää politiikkaa. Hän tuki myös julkisesti kuningas Edvard VIII:ta, joka aikoi mennä naimisiin Wallis Simpsonin kanssa.[11] Pääministeri Stanley Baldwinin hallitus vaati, että silloin kuninkaan pitäisi luopua kruunusta. Jos kuningas ei olisi suostunut, hallitus olisi joutunut eroamaan. Tämä sai aikaan spekulointia, että Churchill olisi voitu nimittää uuden hallituksen pääministeriksi. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan kuningas luopui kruunustaan. Churchill havaitsi itsensä eristetyksi ja poliittisesti haavoittuneeksi, mikä kesti jonkin aikaa.
Remove ads
Toinen maailmansota
Sodan syttyessä Winston Churchill nimitettiin laivastoministeriksi (First Lord of the Admiralty). Chamberlainin erottua toukokuussa 1940 Churchill nimitettiin pääministeriksi, ja hän muodosti kaikkien puolueiden hallituksen. Hän nimitti välittömästi ystävänsä ja uskottunsa, teollisuusmies ja lehtiparoni Max Aitkenin (lordi Beaverbrook), vastaamaan lentokoneiden tuotannosta. Aitkenin hämmästyttävät liikemieskyvyt auttoivat Britanniaa kiihdyttämään lentokoneiden tuotantoa ja suunnittelua, millä oli suuri vaikutus sodan lopputulokseen.[19]
Churchillin tuonaikaisilla puheilla oli suuri henkeä kohottava vaikutus taisteluun valmistuvalle Yhdistyneelle kuningaskunnalle. Churchillin kuuluisa 13.toukokuuta 1940 pidetty puhe oli ensimmäinen puhe pääministerinä.[20]
»Minulla ei ole teille tarjolla mitään muuta kuin verta, uurastusta, hikeä ja kyyneleitä.
(I have nothing to offer but blood, toil, tears and sweat)»
»Puolustamme saartamme uhreista riippumatta. Taistelemme rannoilla, taistelemme maihinnousupaikoilla, taistelemme pelloilla ja kaduilla, taistelemme kukkuloilla; emme koskaan antaudu.
(We shall defend our island, whatever the cost may be, we shall fight on the beaches, we shall fight on the landing grounds, we shall fight in the fields and in the streets, we shall fight in the hills; we shall never surrender.)»
Eräitä Churchillin radiopuheita, kuten edellä mainittua ”Taistelemme rannoilla” on väitetty Churchilliltä kuulostavien näyttelijöiden pitämiksi, mutta väitteet on myöhemmin kumottu.[22]
Churchillin hyvät suhteet Yhdysvaltain presidenttiin Franklin D. Rooseveltiin turvasivat Yhdistyneelle kuningaskunnalle elintärkeän tarvikkeiden saannin Pohjois-Atlantin kauppareittien kautta (katso Lend-Lease). Churchill oli aloitteentekijä perustettaessa Special Operations Executive (SOE) -organisaatiota, joka toimi Hugh Daltonin taloudellisen sodankäynnin ministeriön (Ministry of Economic Warfare) alaisuudessa ja toteutti, johti ja avusti salaista vallankumouksellista ja partisaanitoimintaa miehitetyillä alueilla menestyksekkäästi.[23]
Churchill vaikutti myös merkittävästi brittiläisten kommandojoukkojen syntyyn, jotka olivat myöhemmin esikuvana suurimmalle osalle maailman nykyisistä erikoisjoukoista(Special Forces). Venäläiset kutsuivat Churchillia ”brittiläiseksi bulldogiksi”.
Eräät Churchillin sotatoimet ovat kuitenkin kiistanalaisia. Kun Ranska oli tehnyt aselevon, Churchill määräsi heinäkuussa 1940 sen laivaston tuhottavaksi, ettei se joutuisi Saksan haltuun. Satoja ranskalaisia kuoli, kun britit ampuivat satamissa olleet laivat upoksiin. Tämän seurauksena Ranskan asevoimissa vallitsi monta vuotta brittivastainen mieliala, joka suosi Vichyn hallitusta ja heikensi de Gaullen pakolaishallituksen asemaa.[24] Churchillin on sanottu olleen parhaimmillaankin välinpitämätön ja ehkä jopa rikollinen suhtautumisessaan Bengalinvuoden 1943 suureen nälänhätään, jossa ainakin 2,5miljoonaa bengalilaista sai surmansa.[25][26]
Tällä välin japanilaiset joukot uhkasivat brittiläistä Intiaa valloitettuaan Bengalin naapurivaltion, brittien hallinnassa olleen Burman, ja jotkut pitävät brittihallituksen politiikkaa kieltää tehokas ruoka-apu tahallisena ja piittaamattomana poltetun maan taktiikkana, joka omaksuttiin Japanin miehityksen uhan alla. Kiistanalainen on myös Dresdenin pommitus juuri ennen sodan päättymistä Euroopassa. Dresden oli suurimmaksi osaksi siviilikohde, jossa oli pääasiassa idästä saapuneita pakolaisia ja jolla oli vain vähän sotilaallista merkitystä. Dresdenin pommitus auttoi kuitenkin liittolaista Neuvostoliittoa ja saattoi jouduttaa sodan loppumista.[27]
Churchill oli yksi vaikuttajista niiden sopimusten takana, jotka piirsivät uudelleen toisen maailmansodan jälkeiset Euroopan ja Aasian rajat. Pohjois- ja Etelä-Korean välistä rajaa ehdotettiin jo Jaltan konferenssissa, samoin kuin Japanin joukkojen karkottamista Koreasta. Keskusteluja Euroopan rajoista ja sopimuksista käytiin jo vuonna 1943 Rooseveltin ja Churchillin välillä; sopimus hyväksyttiin virallisesti Trumanin, Churchillin ja Stalinin kesken Potsdamissa (Potsdamin sopimuksen XIII artikla).
Yksi näistä sopimuksista käsitteli Puolan ja Neuvostoliiton välistä rajaa, niin sanottua Curzonin linjaa, sekä Saksan ja Puolan rajaa, Oder–Neisse-linjaa. Vaikka Puola oli ensimmäinen Hitleriä vastustanut valtio, maan rajat ja hallinnon määräsivät ”kolme suurta” kysymättä Puolan hallituksen mielipidettä. Puolalaiset sotilaat, brittien ainoat liittolaiset Britannian taistelun aikana, tunsivat itsensä petetyiksi. Liittolaisen Puolan ja vihollisen Saksan kohtalosta päätettiin periaatteessa samalla tapaa.
Sopimuksen osana oli yhteisymmärrys jäljellä olevien saksalaisten karkottamisesta alueelta. Puolalaisten siirto ei tarvinnut hyväksyntää. Tarkkoja lukuja väestöryhmien siirroista ja liikkeistä on vaikea tehdä. Natsihallinnon aikana saksalaisvalloittajat ajoivat puolalaiset kodeistaan ja asuttivat ne saksalaisilla valloitustensa turvaamiseksi. Toisen maailmansodan jälkeisistä siirroista Churchill oli sitä mieltä, että ainoa tapa vähentää kansojen välisiä jännitteitä oli saada väestönsiirroilla aikaan väestö, joka noudattaisi valtion kansallisia rajoja.
Churchill selosti alahuoneessa vuonna 1944 kantaansa: ”Väestönsiirrot on menetelmä, joka mielestämme tulee tuottamaan kaikkein pitkäaikaisimman ja tyydyttävimmän vaikutuksen. Jäljelle ei jää väestönsekoituksia, jotka aiheuttaisivat loputtomia vaikeuksia… Voidaan aloittaa uudestaan puhtaalta pöydältä (clean sweep). Minua eivät huolestuta nämä siirrot, joita voidaan paremmin toteuttaa nykyoloissa…”[28]
Vaikka Churchillin suurta merkitystä toiselle maailmansodalle ei voida kieltää, hän sai monia vihollisia kotimaassaan. Hän lausui julki halveksuntansa sellaisia ajatuksia kohtaan kuin julkinen terveydenhuolto tai parempi koulutus väestön valtaosalle, mikä aiheutti paljon tyytymättömyyttä kansalaisissa, varsinkin sodassa taistelleiden joukossa. Välittömästi Euroopan sodan päättymisen jälkeen Churchill kärsi raskaan tappion vuoden 1945 vaaleissa Clement Attleen työväenpuolueelle.[29]
Winston Churchill oli pan-eurooppalaisuuden varhainen tukija, mikä lopulta johti Euroopan yhteismarkkinoiden ja myöhemmin Euroopan unionin syntyyn, minkä vuoksi yksi Euroopan parlamentin kolmesta rakennuksesta on nimetty hänen kunniakseen. Churchill oli myös keskeisessä roolissa, kun Ranska sai pysyvän paikan YK:n turvallisuusneuvostossa. Hän tuki Ranskan paikkaa, jotta saataisiin toinen eurooppalainen valtio tasapainottamaan Neuvostoliiton pysyvää paikkaa.[1]
Remove ads
Rautaesirippu
Kylmän sodan alussa Churchill teki tunnetuksi käsitteen rautaesirippu(Iron Curtain), joka tuli julkisuuteen vuonna 1946 Westminster Collegessa Fultonissa, Missourissa pidetyssä kuuluisassa julistuksessa:[30][31]
»Itämeren rannalta Stettinistä [nyk. Szczecin] aina Triesteen Adrianmerelle asti, maanosan halki on laskettu rautaesirippu. Tämän linjan taakse jäävät kaikki Keski- ja Itä-Euroopan vanhojen valtioiden pääkaupungit. Varsova, Berliini, Praha, Wien, Budapest, Belgrad, Bukarest ja Sofia, kaikki nämä kuuluisat kaupungit asukkaineen ovat nyt niin sanoakseni Neuvostoliiton etupiirissä, eivätkä ainoastaan eri tavoin ilmenevän Neuvostoliiton vaikutuksen vaan paljolti myös sen yhä tiukkenevan valvonnan alaisena.»
Ensimmäisenä rautaesirippu-käsitettä käytti kuitenkin keväällä 1945 natsi-Saksan entinen propagandaministeri Joseph Goebbels.
Remove ads
Toinen pääministerikausi
Työväenpuolueen hävittyä vuoden 1951 vaalit Winston Churchillistä tuli jälleen pääministeri.[29] Vuonna 1953 hänelle myönnettiin kaksi suurta kunnianosoitusta; Sukkanauharitarikunnan jäsenyyden lisäksi hänelle myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto ”historiallisen ja elämäkerrallisen kuvauksen hallinnasta samoin kuin loistavista puheista inhimillisten arvojen puolustajana”.[32] Saman vuoden kesäkuussa aivoinfarkti halvaannutti hänen kehonsa vasemman puolen. Churchill piti 10.lokakuuta 1953 puolueensa vuosikokouksessa puheen, jossa hän korosti idän ja lännen välisen konferenssin järjestämisen olevan tärkeää.[33]
Hän erosi terveyssyistä 5.huhtikuuta 1955, mutta säilytti virkansa Bristolin yliopiston kanslerina. Seuraavien vuosien aikana hän kirjoitti ja lopulta julkaisi neliosaisen teoksen History of the English Speaking Peoples. Vuonna 1956 saksalainen Aachenin kaupunki myönsi hänelle Karlspreis-palkinnon hänen ajatuksestaan Euroopan Yhdysvalloista. Vuonna 1959 Churchill peri arvonimen Father of the House, pisin yhtäjaksoinen toiminta alahuoneen edustajana, ollen pisimpään yhtäjaksoisesti palvellut kansanedustaja – vuodesta 1924 lähtien. Hän säilytti asemansa vuonna 1964 tapahtuneeseen alahuoneesta eroamiseensa asti.[1]
Remove ads
Eläkevuodet
Hän vietti suurimman osan eläkevuosistaan maaseudulla vuonna 1922 hankkimassaan Chartwellin maakartanossa Kentissä tai Lontoon kodissaan Hyde Park Gate 33:ssa. Hänestä tuli vakiovieras Coco Chanelin aikoinaan omistamassa La Pausa huvilassa Ranskan Rivieralla, jossa hän vietti vaimonsa Clementinen kanssa kolmasosan vuodesta ystäviensä luona 1950-luvun lopulla.[34][35]
Kesäkuussa 1962 87-vuotias Churchill kaatui Monte Carlossa ja mursi lonkkansa. Hänet lennätettiin kotiin Lontooseen sairaalaan, jossa hän oli kolme viikkoa. Elämäkerturi Roy Jenkinsin mukaan Churchill ei ollut tämän jälkeen koskaan enää sama mies. Vuonna 1963 Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedy julisti hänet Yhdysvaltain kunniakansalaiseksi kongressin lain myöntämän valtuutuksen nojalla, mutta Churchill ei päässyt osallistumaan Valkoisessa talossa pidettyyn seremoniaan.[36][1]
Remove ads
Avioliitto ja lapset
Winston Churchill kihlattunsa Clementine Hozierin kanssa hieman ennen avioliittoa vuonna 1908.
Winston Churchill meni naimisiin 12. syyskuuta 1908 Pyhän Margaretin kirkossa Westminster Abbeyssä Clementine Hozierin (1885–1977) kanssa,[1] joka oli säkenöivän älykäs, mutta lähes rahaton kaunotar. Heidän ensitapaamisestaan on olemassa monta versiota, mutta se on tapahtunut joko vuonna 1904 tai alkuvuodesta 1908 hänen vaalipiirissään Dundeessa.[8]
He olivat kihlautuneet vain kuukausi aikaisemmin 11. elokuuta 1908 Blenheimin palatsissa, jonka Diana-temppeliksi kutsutussa huvimajassa Winston oli kosinut kymmenen vuotta nuorempaa Clementineä. Katkeamattoman kiintymyksen avioliitto tarjosi turvallisen ja onnellisen taustan hänen myrskyisälle uralleen.[1]
Heille syntyi viisi lasta:
Diana Churchill (1909–1963), meni 1932 naimisiin (1) John Milner Baileyn kanssa, avioero 1935; meni 1935 naimisiin (2) Duncan Sandysin kanssa, avioero 1960; heillä oli kolme lasta. Kärsi mielenterveysongelmista ja kuoli unilääkkeiden yliannostukseen.[37]
Randolph Frederick Edward Churchill (1911–1968), journalisti, kirjailija ja parlamentin jäsen. Avioitui kaksi kertaa, liitot sisälsivät väkivaltaa ja niistä syntyi kaksi lasta. Kärsi päihdeongelmista ja kuoli niitten heikentämänä jo 57-vuotiaana.
Winston Churchill ja puoliso Clementine Churchill laivaston apualuksella Lontoon telakoilla 25. syyskuuta 1940.Sarah Millicent Hermione Churchill (1914–1982), tanssija ja näyttelijä, esiintyi pääpasa Fred Astairen kanssa elokuvassa Kuninkaalliset häät 1951. Avioitui kolmesti ja kuoli alkoholisoituneena.[38]
Marigold Frances Churchill (1918–1921), kuoli 2-vuotiaana sepsikseen
Churchillin poika Randolph ja pojanpoika Winston (1940–2010) seurasivat häntä parlamentin jäseninä.[39]
Remove ads
Viimeiset elinpäivät
Winston Churchill sai 15. tammikuuta 1965 uudelleen aivoinfarktin. Hän kuoli 90-vuotiaana yhdeksän päivän kuluttua 24.tammikuuta 1965 Lontoon kodissaan, jolloin hänen isänsä kuolemasta oli täsmälleen 70vuotta. Hänen arkkunsa oli esillä Westminsterin palatsin Westminster Hallissa kolme päivää, jonka aikana 321 360 ihmistä kävi jättämässä jäähyväiset.[40]
Winston Churchillin ja Clementine Churchillin hauta
Valtiolliset hautajaiset pidettiin St Paulin katedraalissaLontoossa.[41] Nämä olivat ensimmäiset ei-kuninkaallisen hautajaiset katedraalissa sitten sotamarsalkka Frederick Robertsin vuonna 1914.[42] Churchillin on kerrottu toivoneen, että Ranskan Charles de Gaullen eläessä häntä pidempään Churchillin hautajaiskulkue kulkisi Waterloon rautatieaseman halki.[43] Hautajaiset olivat aikansa suurimmat, ja niihin osallistui suuri joukko valtionjohtajia, muiden muassa koko Britannian kuningasperhe kuningatar Elisabet II:n johdolla, Tanskan kuningas Fredrik IX, Alankomaiden kuningatar Juliana sekä prinssi Bernhard, Belgian kuningas Baudouin, Norjan kuningas Olavi V, Kreikan kuningas Konstantin II, Luxemburgin suurherttua Jean, Ruotsin prinssi Bertil sekä Ranskan presidentti Charles de Gaulle.[44]
Churchillin toivomuksesta hänet haudattiin sukuhautaan St Martinin kirkon hautausmaalle Bladoniin, lähelle Woodstockia Oxfordshireen.[45] Samaan hautaan on haudattu myös puoliso Clementine Churchill vuonna 1977 ja neljä heidän lapsistaan: Marigold, Randolph, Sarah sekä Mary. Läheisissä haudoissa ovat useiden muiden Spencer-Churchillin suvun jäsenten jäännökset. Kirkko on ollut suvun omistuksessa vuodesta 1804 lähtien, jolloin esi-isä George Spencer, Marlborough'n 4. herttua (1739–1817), rahoitti sen rakentamisen.[38]
Remove ads
Kirjallinen tuotanto
Poliittisen uransa ohella Winston Churchill oli myös huomattava historioitsija, joka julkaisi useita teoksia. Eräät hänen 1900-luvun kirjoituksensa, kuten The World Crisis (käsittelee ensimmäistä maailmansotaa) ja The Second World War (”toinen maailmansota”) ovat voimakkaasti omaelämäkerrallisia ja kertovat konfliktin kulusta osallisen silmin. Churchill oli tunnettu puhuja, ja hänen puheitaan on julkaistu kokoelmina kuten The Unrelenting Struggle (1942), The Dawn of Liberation (1945) ja Victory (1946).[46]
Churchill itse vähätteli joidenkin teostensa kirjallista arvoa ja alleviivasi sitä, että elätti perheensä kirjoittamalla eikä elänyt perityn varallisuuden turvin.[47]
Alun perin Churchill kirjoitti nimellä Winston Churchill. Hän sai kuitenkin jo varhain tietää, että oli myös olemassa samanniminen amerikkalainen kirjailija, joka oli julkaissut jo ennen häntä. Välttääkseen sekaannuksen he sopivat, että amerikkalainen kirjailija jatkaisi julkaisemista nimellä Winston Churchill ja englantilainen kirjoittaisi nimellä Winston S. Churchill.[48]
The River War – Julkaistu 1899 (kaksi osaa). Aiheena Herbert Kitchenerin suorittama Sudanin uudelleenvalloitus vuonna 1898. Julkaistu myös yksiosaisena lyhennettynä laitoksena.
Savrola – Churchillin ainoa romaani. Julkaistu vuonna 1900.
Lord Randolph Churchill – kaksiosainen isän elämäkerta.
The World Crisis – ensimmäistä maailmansotaa käsittelevä kuusiosainen teos
My Early Life (suom. Nuoruuteni) – omaelämäkerta joka käsittelee hänen uransa 25 ensimmäistä vuotta, mukaan lukien toiminta buurisodassa.
The Second World War. kuusi osaa (toisinaan uudelleen painettu 12-osaisena).
A History of the English Speaking Peoples.
The Scaffolding of Rhetoric – 1763 sanan essee kaunopuheisuudesta; julkaisematon, kirjoitettu 1897.[50]
Painting as a Pastime (1948) – lyhyt maalaustaiteen ylistys.
Remove ads
Maalaukset
Winston Churchill alkoi harrastaa öljyvärimaalausta noin 40 vuoden iässä ja kehittyi varsin taitavaksi maisemamaalariksi. Hän ihastui Marokon valoon ja maalasi siellä useita maisemamaalauksia, jotka nykyisin nousevat korkeisiin hintoihin taidehuutokaupoissa. Vuonna 2021 Angelina Jolien omistama, Churchillin toisen maailmansodan vuosina maalaama ja alun perin Franklin D. Rooseveltille lahjoittama maalaus Tower of Koutoubia Mosque myytiin 8,3 miljoonalla punnalla.[51]
.jpg)
_with_fiancée_Clementine_Hozier_(1885-1977)_shortly_before_their_marriage_in_1908.jpg)
