Yoko Ono
japanilainen muusikko ja taiteilija From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Yoko Ono (jap. 小野 洋子, Ono Yōko, s. 18. helmikuuta 1933 Tokio, Japani) on japanilainen muusikko ja taiteilija.[1] Ono kuului fluxus-liikkeeseen 1960-luvulla ja sai vaikutteita zen-filosofiasta. Ono on tehnyt performansseja, käsitteellisiä teoksia ja filmejä. Monissa teoksissa yleisöllä on keskeinen osa. Teos saa muotonsa esimerkiksi katsojien lyödessä siihen nauloja. Onon kolmas puoliso oli John Lennon.[1]
Remove ads
Elämä
Nuoruus
Yoko Ono syntyi 18. helmikuuta 1933 varakkaaseen japanilaiseen perheeseen Tokiossa.[2] Onon vanhemmat ovat pankkiiri-isä Eisuke Ono ja merkittävään pankkiirisukuun kuulunut äiti Isoko (o.s. Yasuda). Ono ja hänen sisaruksensa pakenivat toista maailmansotaa maaseudulle, missä he joutuivat kerjäämään ruokaa ja kuljettamaan omaisuuttaan kottikärryissä.[3]
Hänen lapsuutensa oli osin yksinäinen ja eristäytynyt; hänen isänsä, pankkiiri ja entinen klassinen pianisti, siirrettiin San Franciscoon vain viikkoja ennen hänen syntymäänsä, ja hänen seurapiiriäitinsä oli usein kiireinen järjestäessään loistokkaita juhlia. Yoko Ono tapasi isänsä vasta kaksivuotiaana, kun perhe muutti San Franciscoon.[2]
Kolmen vuoden kuluttua he kuitenkin palasivat Tokioon välttääkseen Yhdysvalloissa voimistuneen japaninvastaisen ilmapiirin, joka johtui Japanin kasvavasta sotilaallisesta ekspansiosta. Ono kävi Gakushuin-koulua, Japanin arvostetuinta yksityiskoulua (keisarin pojat olivat hänen luokkatovereitaan).[2] Hän aloitti klassisen pianonsoiton nelivuotiaana ja alkoi opiskella lied-laulua 14-vuotiaana.
Vuonna 1945 hänen äitinsä vei perheen maaseudulle pakoon Tokion massiivista liittoutuneiden pommitusta; kaupungin rikkaita asukkaita ei kuitenkaan maaseudulla katsottu hyvällä, ja Onon lapset joutuivat usein kerjäämään ruokaa.[2] Heidän isänsä jäi kaupunkiin, mutta joutui sotavankileirille Saigoniin, Vietnamiin.[4] Sodan loputtua Onon perhe muutti Scarsdaleen, New Yorkin osavaltioon Yhdysvaltoihin.[3]
Ono jäi Tokioon ja hänestä tuli ensimmäinen nainen, joka ilmoittautui Gakushuinin filosofian laitokselle, mutta keskeytti opintonsa muutaman lukukauden jälkeen. Hän liittyi perheeseensä Yhdysvalloissa vuonna 1952 ja opiskeli Sarah Lawrence Collegessa. Opiskellessaan musiikkia André Singerin johdolla hän kiinnostui 12-säveljärjestelmän säveltäjistä, kuten Arnold Schoenbergistä ja Alban Bergistä. Kun Ono halusi laajentaa musiikillista ilmaisuaan, Singer johdatti hänet avantgardistien, kuten Henry Cowellin ja John Cagen, pariin. Tähän aikaan hän alkoi seurustella Juilliardissa opiskelevan Toshi Ichiyanagin kanssa[2]
Vuonna 1956 Ono meni naimisiin säveltäjä Toshi Ichiyanagin kanssa. Pari muutti Manhattanille vuonna 1957, ja Ono elätti itsensä opettamalla japanilaista taidetta ja musiikkia Japan Societyssa ja tekemällä muita satunnaisia töitä. Hän oli hylännyt vanhempiensa varallisuuden ja siihen liittyvän elämäntavan. Parin Chambers Streetin ullakkoasunnosta tuli nopeasti uuden downtown-taideskenen keskus. Joulukuusta 1960 kesäkuuhun 1961 Ono järjesti usein "happeningeja" yhdessä minimalistisäveltäjä LaMonte Youngin kanssa, joissa yhdistyi musiikki, runous ja performanssi, ja John Cage käytti tilaa kokeellisen sävellyksen opetukseen.[2]
Tähän aikaan Ono esitteli vuorovaikutteisia ja käsitteellisiä teoksia, kuten Painting to Be Stepped On – tyhjä kangas, josta tuli valmis taideteos, kun katsojat kävelivät sen yli. Teos oli mukana hänen ensimmäisessä yksityisnäyttelyssään George Maciunasin AG-galleriassa heinäkuussa 1961. Marraskuussa Ono esiintyi Carnegie Recital Hallissa, jossa yhtenä shown osana mikitetystä vessasta huuhdeltiin vesiä.[2]
Kyokon syntymä
28. marraskuuta 1961, Yoko Ono avioitui yhdysvaltalaisen elokuvatuottaja Anthony Coxin kanssa. Avioliitto mitätöitiin 1. maaliskuuta 1963, koska Onon avioero Ichiyanagista ei ollut vielä voimassa, mutta he menivät uudelleen naimisiin 6. kesäkuuta. Heidän myrskyisä liittonsa päättyi kuitenkin pian, vaikka avioero astui virallisesti voimaan vasta 2. helmikuuta 1969. Heidän tyttärensä Kyoko Chan Cox syntyi 8. elokuuta 1963.[5] Lapsi vietti aikansa etupäässä isänsä hoivissa, mutta hän vieraili myös Onon ja Lennonin luona. Vuonna 1971 Cox katosi Kyokon kanssa kristilliseen fundamentalistiyhteisöön[6] menetettyään tyttären huoltajuuden Onolle.[4] Ono tapasi tyttärensä seuraavan kerran vasta vuonna 1994.[7]
Ono jatkoi taideuraansa ja alkoi herätti avantgarde-piirien huomiota Yhdysvalloissa. Tähän aikaan George Maciunas oli noussut Fluxus-liikkeen johtohahmoksi – sen periaatteet, kuten abstraktius ja yleisön osallistaminen, olivat samankaltaisia Onon omien ajatusten kanssa. Maciunas kutsui hänet virallisesti Fluxus-ryhmään. Vuonna 1964 Yoko Ono julkaisi Grapefruit-kirjan, joka sisälsi luovia ohjeita ja tehtäviä, ja jota pidetään käsitetaiteen merkkiteoksena. Samana vuonna hän esitteli Cut Piece -performanssinsa Kioton Yamaichi-konserttisalissa, jossa hän kutsui yleisön leikkaamaan paloja vaatteistaan. Myöhemmin hän esitti sen Carnegie Recital Hallissa vuoden 1965 alussa ja vuoden 1966 Destruction in Art Symposium -tapahtumassa Lontoossa, jossa hän oli ainoa esiintyvä naisartisti ja yksi kahdesta naispuhujasta.[2]
John Lennonin tapaaminen
Vuonna 1966 Ono järjesti Lontoossa yksityisnäyttelyn nimeltä Unfinished Paintings and Objects, Indica-galleriassa. Näyttely sisälsi hänen osallistavia teoksiaan, kuten Ceiling Painting/Yes Painting (jossa katsoja kiipesi tikkaita ylös ja katsoi suurennuslasin läpi kattoon kirjoitettua sanaa ”YES”) sekä Apple-teoksen (joka koostui omenasta, joka mätäni hitaasti jalustallaan). Näyttelyyn tuli vierailulle John Lennon, joka oli jo kiinnostunut avantgardesta[2]
Yoko Onon ja John Lennonin suhde alkoi vuonna 1966. Pari vuotta myöhemmin Lennon erosi ensimmäisestä vaimostaan Cynthiasta ja meni naimisiin Onon kanssa Gibraltarilla 20. maaliskuuta 1969. Heidän poikansa Sean syntyi Lennonin 35. syntymäpäivänä 9. lokakuuta 1975.[5]
Onon ja Lennonin suhde oli aluksi hyvin kiistanalainen. Sekä taide- että musiikkipiireissä Ono kohtasi syrjintää ja sovinistista vähättelyä. Tästä huolimatta John Lennon rakastui Yoko Onoon syvästi ja Yokosta tuli hänen muusa. Yokoa on syytetty usein virheellisesti The Beatlesin hajoamisesta, vaikka Beatlesin jäsenet ovat kumonneet nämä juorut. Beatlesin jälkeen Ono vaikutti merkittävästi Lennonin musiikilliseen ja poliittiseen kehitykseen. Heidän yhteistyönsä alkoi vuoden 1968, kokeellisella Two Virgins -albumilla, joka herätti kohua myös alastoman kansikuvansa takia.[2] Lennon viittasi Onoon useissa lauluissaan, esimerkiksi kappaleissa ”The Ballad of John and Yoko”, ”Oh Yoko!” ja ”Dear Yoko”. Ono julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa Yoko Ono/Plastic Ono Band vuonna 1970.[5]
Poliittinen aktivismi ja kadonnut viikonloppu
1970-luvulla John Lennon ja Yoko Ono käyttivät mainettaan hyväkseen poliittisten aiheiden edistämiseen, kuten Vietnamin sodan vastustamiseen. He järjestivät performansseja, kuten Bed-Ins for Peace -tempaukset, ja levyttivät useita yhteisiä albumeita. Onon omat soololevyt, kuten Fly (1971) ja Approximately Infinite Universe (1973), käsittelivät niin yhteiskunnallisia kuin henkilökohtaisia teemoja rohkeasti ja kokeellisesti.[2]
Vuonna 1973 John ja Yoko erosivat lyhyeksi aikaa niin kutsutun ”kadonneen viikonlopun" (Lost Weekend) ajaksi. Median käyttämä termi "kadonnut viikonloppu" on kuitenkin harhaanjohtava, sillä Lennonin suhde May Pangin kanssa oli vakava ja se kesti pitkään, aina vuoteen 1975 asti. May Pang oli aikaisemmin työskennellyt Lennonin ja Onon sihteerinä ja avustajana, mutta nyt hän muutti John Lennonin kanssa yhteen asumaan.[2] Vuonna 1975, Lennon erosi Pangista ja hän palasi yhteen Onon kanssa.[5]
John Lennonin ja Yoko Onon poika Sean Lennon syntyi samana vuonna. Lennon vetäytyi musiikista viettääkseen aikaa Seanin kanssa, ja Ono otti hoitaakseen perheen taloudelliset asiat, mukaan lukien kiinteistöt ja musiikkioikeudet. Hän osoittautui taitavaksi liiketoiminnan hoitajaksi, joka varmisti perheen taloudellisen turvallisuuden.[2]
Lennonin kuolema
Vuonna 1980 Lennon ja Ono julkaisivat albumin Double Fantasy, jonka jälkeen Lennon murhattiin joulukuussa samana vuonna. 8. joulukuuta 1980 Lennon ja Ono olivat studiossa työstämässä Onon kappaletta ”Walking on Thin Ice”. Kun he palasivat kotiinsa, häiriintynyt ihailija Mark David Chapman murhasi Lennonin. ”Walking on Thin Ice (for John)” julkaistiin singlenä alle kuukautta myöhemmin, ja siitä tuli Onon ensimmäinen ja viimeinen listamenestys. Ono julkaisi seuraavana vuonna Season of Glass -albumin, jolla hän käsitteli suruaan suoraviivaisesti ja tunteikkaasti. Kannen kuva – Onon ja Lennonin veriset silmälasit pöydällä ikkunan edessä – sai paljon huomiota.[2]
Myöhempi elämä
1980-luvulla ja 1990-luvun alussa Onon taide ja musiikki kokivat uuden arvostuksen aallon.[2] Vuonna 1989 New Yorkin, Whitney Museum of American Art järjesti Yoko Onon taiteesta retrospektiivin. Tätä näyttelyä varten hän valmisti varhaisista konseptuaalisista teoksistaan pronssivaloksia kommentoidakseen 1980-luvun taidemaailman kaupallistumista.[8] Vuonna 1992 julkaistiin Onobox, kuuden CD:n kokoelma, joka toi hänen tuotantonsa laajempaan tietoisuuteen. Häntä alettiin pitää vaikutusvaltaisena edelläkävijänä, jonka kokeellinen työ oli vaikuttanut lukuisiin artisteihin.[2]
Toinen laaja retrospektiivi, Yes Yoko Ono, avattiin vuonna 2000 Japan Society Galleryssa New Yorkissa, ja se kiersi sen jälkeen laajalti eri puolilla maailmaa.[8] 2000-luvulla Ono teki yhteistyötä muun muassa DJ Harvey'n ja Basement Jaxxin kanssa, ja hänestä tuli suosittu hahmo myös klubikulttuurissa. Hänen kappaleensa, kuten "Walking on Thin Ice" ja "Everyman Everywoman", nousivat tanssilistojen kärkeen. Hän teki myös yhteistyötä nuoremman sukupolven muusikoiden kanssa, kuten tUnE-yArDsin ja poikansa Sean Lennonin kanssa.[2]
Vuonna 2007 Ono avasi Islannissa Imagine Peace Towerin, John Lennonin muistolle omistetun valotaideteoksen, joka on omistettu maailmanrauhalle. Hän jatkoi poliittista aktivismiaan, erityisesti ympäristönsuojelun ja rauhanliikkeen parissa. Vuonna 2007 julkaistiin remixlevy Open Your Box, jossa on kuuluisien DJ:den miksauksia Onon tunnetuimmista kappaleista. Miksaajina ovat muun muassa Pet Shop Boys ja Orange Factory.[2] Vuonna 2009 Ono sai uransa ensimmäisen musiikkipalkinnon, kun Mojo Magazine myönsi hänelle kunniapalkinnon elämäntyöstään muusikkona.[9] '
Hänelle myönnettiin elämäntyöstä myös Kultainen leijona (Golden Lion) Venetsian biennaalissa vuonna 2009.[6] Ono vieraili vuonna 2013 Helsingin juhlaviikoilla.[10] Ono jatkoi teostensa esittämistä 2000-luvun alkuvuosikymmeninä, mukaan lukien varhaistuotantoaan käsittävä näyttely New Yorkin Museum of Modern Artissa vuonna 2015.[8] Vuonna 2017 uutisoitiin, että Onon ja Lennonin rakkaustarinasta tehdään elokuva, jonka tuottajana toimii Ono itse. Elokuvan käsikirjoittaa Anthony McCarten.[11]
Onon taide on säilyttänyt yhteiskunnallisen ja yksilöllisen radikaaliutensa vuosikymmenten ajan. Hänen elämäntyönsä on ollut pioneerityötä monella alalla: musiikissa, performanssitaiteessa, feminismissä ja rauhanaktivismissa. Vaikka hän on kohdannut rankkaa kritiikkiä ja ennakkoluuloja, hän on pysynyt tinkimättömänä ja vapaana taiteilijana.[2]
Remove ads
Diskografia
Studioalbumit
- Yoko Ono/Plastic Ono Band (1970)
- Fly (1971)
- Approximately Infinite Universe (1972)
- Feeling the Space (1973)
- Season of Glass (1981)
- It’s Alright (I See Rainbows) (1982)
- Starpeace (1985)
- Rising (1995)
- A Story (1997)
- Blueprint for a Sunrise (2001)
- Between My Head and the Sky (2009)
- Yokokimthurston (2012)
- Take Me to the Land of Hell (2013)
Remixalbumit
- Rising Mixes (1996)
- Yes, I’m a Witch (2007)
- Open Your Box (2007)
- Yes, I’m a Witch Too (2016)
Kokoelma-albumit, soundtrackit ja EP:t
- Onobox (1992)
- Walking on Thin Ice (1992)
- New York Rock (1994)
- A Blueprint for the Sunrise (2000)
- Don’t Stop Me! (2009)
John Lennonin kanssa
- Unfinished Music No.1: Two Virgins (1968)
- Unfinished Music No.2: Life with the Lions (1969)
- Wedding Album (1969)
- Live Peace in Toronto 1969 (1969)
- Sometime in New York City (1972)
- Double Fantasy (1980)
- Milk and Honey (1984)
Remove ads
Lähteet
Kirjallisuutta
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads