Yrtti
arommaattisen kasvin osa, jota esimerkiksi mausteeksi, juomien aineksena, rohdoksena tai kosmeettisissa valmisteissa From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Yrtit ovat aromaattisten kasvien osia, joita käytetään tuoreina tai kuivattuina esimerkiksi mausteeksi, juomien aineksena, rohdoksena tai kosmeettisissa valmisteissa. Käytettäviä kasvinosia ovat etenkin lehdet tai latvaversot ja nuput mutta myös kukat, siemenet, marjat, juuret tai koko kasvi.[1][2]

Lääkinnälliset vaikutukset
Yrttien käyttöä hoitona kutsutaan fytoterapiaksi. Kasvit valmistavat puolustautumiseen tarkoitettuja aineita. Nämä aineet vaikuttavat usein ihmiseen lääkitsevästi. Ennen vanhaan yrttejä käytettiin myös eläimiin. Esimerkiksi kanervaa käytettiin myös vararehuna karjalle. Monien lääkkeiden vaikuttavat aineet on eristetty kasveista, myös monet synteettisesti valmistetut lääkeaineet jäljittelevät kasvien vaikuttavia aineita. Kosmetiikassa hyödynnetään paljon kasvien vaikuttavia aineita.
Ensimmäinen suomalainen, joka on kirjoittanut yrttien lääkinnällisistä vaikutuksista, oli Elias Lönnrot teoksessaan Flora Fennica – Suomen Kasvisto (1860).[3]
Remove ads
Muut vaikutukset
Kaikkien kasvien vaikuttavat aineet eivät ole hyödyksi ihmisille. Vakavimpia seurauksia ovat myrkytys- ja huumaustilat. Tosin monet myrkylliset kasvit ovat tehokkaita lääkintäkasveja. Tästä syystä joidenkin kasvien yliannostusta kannattaa välttää.
Vaikuttavat aineet
- Alkaloidit
- Glykosidit
- Haihtuvat öljyt
- Karvasaineet
- Parkkiaineet
- Orgaaniset hapot
- lima aineet
- Rasvat
- Vahat
- Hartsit
- Palsamit
- Kasvihormonit
- Vitamiinit
Käyttö
Sisäisesti käytettävät ja ravinnoksi tarkoitetut yrtit täytyy pitää erillään vain ulkoisesti käytettävistä yrteistä, sillä jotkut niistä saattavat olla myrkyllisiä. On hyvä opetella yrttien vaikutukset tarkkaan ennen niiden kotikäyttöä. Sisäisesti yrttejä voidaan käyttää mausteena ruokiin ja teenä. Ulkoisesti yrttejä käytetään voiteissa, öljyissä, hauteissa ja pesuaineissa. Hajusteina käytetään erityisesti joistain kasveista saatavia eteerisiä eli haihtuvia öljyjä. Monissa kasveissa on myös kankaiden ja lankojen värjäykseen sopivia väriaineita.
Remove ads
Käsittely
- Kuivaaminen on yleisin yrttien käsittelytapa. Kasvit kuivataan pidemmän säilytysajan takaamiseksi.
- Fermentointi eli hiostaminen tuo esiin kasvien aromeja ja hajottaa parkkiaineita
- Pakastaminen sopii syötäväksi tarkoitetuille kasveille. Kaikkia kasveja ei kannata pakastaa, koska ne menettävät tehoaan.
- Höyrytislaus on menetelmä, jolla erotetaan eteerinen öljy kasvista.
Muutamia yrtteinä käytettyjä kasveja
Katso myös
Lähteet
Kirjallisuutta
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads
