Timjami

putkilokasvilaji From Wikipedia, the free encyclopedia

Timjami
Remove ads

Timjami eli tarha-ajuruoho (Thymus vulgaris) on huulikukkaiskasveihin (Lamiaceae) kuuluva, keskiajalta lähtien yrttinä ja lääkkeenä tunnettu ja käytetty puolipensas. Timjami kasvaa villinä Välimeren ympäristössä. Suomessa se on avomaanviljelyssä yleensä yksivuotinen. Kasvin latinankielinen suvun nimi thymus viittaa rohkeuteen ja voimaan. Myös tuoksuvaa uhria tarkoittava kreikan sana thymon liitetään joskus kasviin.

Pikafaktoja Uhanalaisuusluokitus, Tieteellinen luokittelu ...

Ruoanlaittoon timjami sopii erinomaisesti, sillä sen maku ei juurikaan häviä kuumennettaessa. Timjami sopii erityisesti viinipohjaisiin patoihin ja kastikkeisiin. Sitä voi käyttää myös yrttiteessä ja esimerkiksi juuston marinoinnissa. Timjamin pienet kukat sopivat salaatteihin ja ruuan koristeluun.

Timjami sisältää runsaasti haihtuvia öljyjä ja aromeja, joista pääainesosana on tymoli (50–60 %). Desinfioivana ja limaa irrottavana lähde? rohdoskasvina timjamia käytetäänselvennä kurkunpään ja hengitystieoireiden hoidossa mutta myös ruoansulatusvaivojen sekä haavojen ja tulehdusten hoidossa. Lisäksi sitä käytetään aromiaineena yrttilikööreissä ja hajusteena monissa kosmetiikkatuotteissa.

Thumb
Kangasajuruoho

Timjamin lähisukulainen kangasajuruoho (Thymus serpyllum) kasvaa luonnonvaraisena Etelä-Suomen kuivilla, hiekkaisilla kangasmailla paikoitellen yleisesti.

Remove ads

Historiaa

Keskiajalta on säilynyt kuvaus teestä, jossa yhtenä ainesosana käytetään timjamia. Tarkkaa reseptiä ei ole kirjattu ylös, mutta teen vaikutuksista sanotaan, että ne jotka teetä juovat, kykenevät näkemään ympärillään olevat keijut ja nymfit. Yhtenä ainesosana oli siis timjami, ja muut olivat yrttejä.[2]

Lähteet

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads