amma

Suomi

Substantiivi

amma (9)

1. imettäjä
2. (arkikieltä) lapsenvahti

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	amma	ammat
genetiivi	amman	ammojen (ammain)
partitiivi	ammaa	ammoja
akkusatiivi	amma; amman	ammat
sisäpaikallissijat
inessiivi	ammassa	ammoissa
elatiivi	ammasta	ammoista
illatiivi	ammaan	ammoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	ammalla	ammoilla
ablatiivi	ammalta	ammoilta
allatiivi	ammalle	ammoille
muut sijamuodot
essiivi	ammana	ammoina
translatiivi	ammaksi	ammoiksi
abessiivi	ammatta	ammoitta
instruktiivi	–	ammoin
komitatiivi	–	ammoine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	amma-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Etymologia

keskiaikainen ruotsalainen laina^[1]

Islanti

Substantiivi

Taivutus
sijamuoto	yksikkö			monikko
	epämääräinen	määräinen		epämääräinen	määräinen
nominatiivi	amma	amman		ömmur	ömmurnar
akkusatiivi	ömmu	ömmuna		ömmur	ömmurnar
datiivi	ömmu	ömmunni		ömmum	ömmunum
genetiivi	ömmu	ömmunnar		amma	ammanna

amma f.

1. isoäiti

Ruotsi

Substantiivi

amma yl. (1) (yks. määr. amman [luo], mon. epämäär. ammor [luo], mon. määr. ammorna [luo])

1. imettäjä

Verbi

amma (1)

1. imettää

Taivutus

Taivutus – amma
Persoonamuodot
muoto	aktiivi	passiivi
preesens	ammar [luo]	ammas
imperfekti	ammade	ammades
supiini	ammat	ammats
imperatiivi	amma	–

Nominaalimuodot

• aktiivin infinitiivi: amma
• passiivin infinitiivi: ammas
• aktiivin part. prees: ammande [luo]
• passiivin part. prees: ammandes
• part. perf.: yl. ammad, n. ammat, määr./mon. ammade

Aiheesta muualla

• amma Svenska Akademiens ordbokissa SAOBissa (ruotsiksi)

Turkki

Adverbi

amma

1. vielä, yhä; kuitenkin

Etymologia

• laina arabiasta.

Konjunktio

amma

1. (rinnastuskonjunktio) mutta

Liittyvät sanat

• ama