curia

Katso artikkeli Curia Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi

Substantiivi

curia (12)

1. (historia) antiikin Rooman aikainen kymmenen patriisisuvun muodostama kansanosa comitia curiata -kansankokouksessa äänestämistä varten; myöhemmin senaatin kokoushuone
2. katolisen kirkon kuuria

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	curia	curiat
genetiivi	curian	curioiden curioitten (curiain)
partitiivi	curiaa	curioita
akkusatiivi	curia; curian	curiat
sisäpaikallissijat
inessiivi	curiassa	curioissa
elatiivi	curiasta	curioista
illatiivi	curiaan	curioihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	curialla	curioilla
ablatiivi	curialta	curioilta
allatiivi	curialle	curioille
muut sijamuodot
essiivi	curiana	curioina
translatiivi	curiaksi	curioiksi
abessiivi	curiatta	curioitta
instruktiivi	–	curioin
komitatiivi	–	curioine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	curia-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Aiheesta muualla

• curia Tieteen termipankissa

Espanja

Substantiivi

curia f.

1. kuuria

Italia

Substantiivi

curia f. (monikko curie[luo])

1. kuuria