hima

Suomi

Substantiivi

hima (9)

1. (slangia) koti

Ääntäminen

• IPA: /ˈhimɑ/
• tavutus: hi‧ma

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	hima	himat
genetiivi	himan	himojen (himain)
partitiivi	himaa	himoja
akkusatiivi	hima; himan	himat
sisäpaikallissijat
inessiivi	himassa	himoissa
elatiivi	himasta	himoista
illatiivi	himaan	himoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	himalla	himoilla
ablatiivi	himalta	himoilta
allatiivi	himalle	himoille
muut sijamuodot
essiivi	himana	himoina
translatiivi	himaksi	himoiksi
abessiivi	himatta	himoitta
instruktiivi	–	himoin
komitatiivi	–	himoine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	hima-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Etymologia

Ruotsin sanasta hem.^[1]

Aiheesta muualla

• hima Kielitoimiston sanakirjassa
• Artikkeli 161 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa

Tšamorro

Substantiivi

hima

1. simpukka