hohtimet

Katso artikkeli Hohtimet Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi

Substantiivi

hohtimet (33-F) (monikollinen)

1. kirvesmiehen käyttämät erikoispihdit, joilla irrotetaan nauloja

Ääntäminen

• IPA: /ˈhoht̪imet̪/
• tavutus: hoh‧ti‧met

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	–	hohtimet
genetiivi	–	hohtimien hohdinten
partitiivi	–	hohtimia
akkusatiivi	–; –	hohtimet
sisäpaikallissijat
inessiivi	–	hohtimissa
elatiivi	–	hohtimista
illatiivi	–	hohtimiin
ulkopaikallissijat
adessiivi	–	hohtimilla
ablatiivi	–	hohtimilta
allatiivi	–	hohtimille
muut sijamuodot
essiivi	–	hohtimina
translatiivi	–	hohtimiksi
abessiivi	–	hohtimitta
instruktiivi	–	hohtimin
komitatiivi	–	hohtimine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	hohtime-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	hohdin-

Etymologia

mukautunut germaanisesta sanueesta (vrt. nykyruotsin hovtång, saksan Hufzange, tanskan hovtang < ’kavio’ + ’pihdit’)^[1]

Käännökset

1. erikoispihdit, joilla irrotetaan nauloja

azeri: kəlbətin englanti: pincers

ruotsi: hovtång turkki: kerpeten

Liittyvät sanat

• sorkkarauta

Aiheesta muualla

• hohtimet Kielitoimiston sanakirjassa