huki

Suomi

Substantiivi

huki (5)

1. (puhekieltä) vuoro

Ääntäminen

• IPA: /ˈhuki/
• tavutus: hu‧ki

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	huki	hukit
genetiivi	hukin	hukien (hukein)
partitiivi	hukia	hukeja
akkusatiivi	huki; hukin	hukit
sisäpaikallissijat
inessiivi	hukissa	hukeissa
elatiivi	hukista	hukeista
illatiivi	hukiin	hukeihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	hukilla	hukeilla
ablatiivi	hukilta	hukeilta
allatiivi	hukille	hukeille
muut sijamuodot
essiivi	hukina	hukeina
translatiivi	hukiksi	hukeiksi
abessiivi	hukitta	hukeitta
instruktiivi	–	hukein
komitatiivi	–	hukeine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	huki-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Aiheesta muualla

• huki Kielitoimiston sanakirjassa
• huki Suomen murteiden sanakirjassa
• huki Suomen etymologisessa sanakirjassa
• Artikkeli 704 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa