huntu

Katso artikkeli Huntu Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi

Substantiivi

huntu (1-J) (monikko hunnut)

1. yleensä päähineen osana hiuksia ja kasvoja peittävä naisten asuste

   Joissain kulttuureissa naisten on pukeuduttava aina huntuun.

   Suomessa huntu on perinteisesti kuulunut morsiamen hääpukuun.

2. (tähtitiede) komeetan ytimen ympärille syntyvä kaasuuntuvan aineen pilvi
3. (kuvaannollisesti) em. vaatteen kaltaisesti peittävä asia, peittävä kerros

   lumihuntu, sinappihuntu

Ääntäminen

• IPA: /ˈhunt̪u/
• tavutus: hun‧tu

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	huntu	hunnut
genetiivi	hunnun	huntujen
partitiivi	huntua	huntuja
akkusatiivi	huntu; hunnun	hunnut
sisäpaikallissijat
inessiivi	hunnussa	hunnuissa
elatiivi	hunnusta	hunnuista
illatiivi	huntuun	huntuihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	hunnulla	hunnuilla
ablatiivi	hunnulta	hunnuilta
allatiivi	hunnulle	hunnuille
muut sijamuodot
essiivi	huntuna	huntuina
translatiivi	hunnuksi	hunnuiksi
abessiivi	hunnutta	hunnuitta
instruktiivi	–	hunnuin
komitatiivi	–	huntuine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	-
heikko vartalo	hunnu-
vahva vartalo	huntu-
konsonantti- vartalo	-

Käännökset

1. hiuksia ja kasvoja peittävä naisten asuste

englanti: veil kroatia: koprena f., veo m. saksa: Schleier m. turkki: duvak

ukraina: серпанок m. venäjä: вуаль f. viro: loor

2. tähtitiede

englanti: coma ukraina: кома

venäjä: кома

Liittyvät sanat

• laahus
• vaippa

Johdokset

• verbit: hunnuttaa, hunnuttua

Yhdyssanat

huntukielto, huntulavastaja, huntuparatiisilintu, huntupää, hämyhuntu, juurihuntu, morsiushuntu, suruhuntu, tyllihuntu

Aiheesta muualla

• huntu Kielitoimiston sanakirjassa
• huntu Suomen murteiden sanakirjassa
• huntu Tieteen termipankissa
• huntu Suomen etymologisessa sanakirjassa