huvila

Katso artikkeli Huvila Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi

Substantiivi

huvila (12)

1. alkuaan pienehkö omakotitalo tai vapaa-ajan asunto, nyk. suurehko vapaa-ajan asunto

Ääntäminen

• IPA: /ˈhuʋilɑ/
• tavutus: hu‧vi‧la

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	huvila	huvilat
genetiivi	huvilan	huviloiden huviloitten (huvilain)
partitiivi	huvilaa	huviloita
akkusatiivi	huvila; huvilan	huvilat
sisäpaikallissijat
inessiivi	huvilassa	huviloissa
elatiivi	huvilasta	huviloista
illatiivi	huvilaan	huviloihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	huvilalla	huviloilla
ablatiivi	huvilalta	huviloilta
allatiivi	huvilalle	huviloille
muut sijamuodot
essiivi	huvilana	huviloina
translatiivi	huvilaksi	huviloiksi
abessiivi	huvilatta	huviloitta
instruktiivi	–	huviloin
komitatiivi	–	huviloine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	huvila-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Etymologia

huvi + -la; Daniel Europaeuksen ruotsalais-suomalaisessa sanakirjassaan (1853) esittämä uudissana^[1]

Käännökset

1. rakennus

espanja: villa f. ranska: villa f.

ruotsi: villa

Liittyvät sanat

• villa

Yhdyssanat

hirsihuvila, huvila-alue, huvila-asukas, huvila-asutus, huvilamurto, huvilapalsta, huvilateltta, huvilatontti, huvilavakuutus, huvilayhdyskunta, kesähuvila, loistohuvila, pitsihuvila, puuhuvila

Aiheesta muualla

• huvila Kielitoimiston sanakirjassa
• Artikkeli 5173 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa