ilmansuunta

Suomi

Substantiivi

ilmansuunta

1. maapallon pinnalla tapahtuvaa suuntimista varten yleismaailmallisesti määriteltyyn järjestelmään kuuluva suure, jonka mittayksikkö on aste; jakautuvat ympyrällä 90 asteen kulmissa ristimäisesti vastakkaisiin ja viereisiin pääilmansuuntiin (pohjoinen, itä, etelä, länsi) ja pääilmansuuntien väleissä 45 asteen kulmissa suhteessa pääilmansuuntiin, pääilmansuuntien puoliväleissä, väli-ilmansuuntiin (koillinen, kaakko, luode, lounas)

Ääntäminen

• IPA: /ˈilmɑnˌsuːnt̪ɑ/
• tavutus: il‧man‧suun‧ta

Etymologia

• yhdyssana osista ilma (genetiivi) ja suunta

Käännökset

1. suure suuntimista varten

englanti: compass point ranska: point cardinal

ruotsi: väderstreck saksa: Himmelsrichtung f.

Liittyvät sanat

• kompassi

Yhdyssanat

pääilmansuunta, väli-ilmansuunta

Alakäsitteet

• pääilmansuunta
• väli-ilmansuunta

Aiheesta muualla

• ilmansuunta Kielitoimiston sanakirjassa