indigo

Katso artikkeli Indigo Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi

Substantiivi

indigo (2)

1. kasviperäinen sinisenvioletti väriaine, jota käytetään mm. farkkujen värjäämiseen
2. indigojen (Indigofera) suvun kasvi

Ääntäminen

• IPA: /ˈindigo/
• tavutus: in‧di‧go

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	indigo	indigot
genetiivi	indigon	indigojen indigoiden indigoitten
partitiivi	indigoa	indigoita indigoja
akkusatiivi	indigo; indigon	indigot
sisäpaikallissijat
inessiivi	indigossa	indigoissa
elatiivi	indigosta	indigoista
illatiivi	indigoon	indigoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	indigolla	indigoilla
ablatiivi	indigolta	indigoilta
allatiivi	indigolle	indigoille
muut sijamuodot
essiivi	indigona	indigoina
translatiivi	indigoksi	indigoiksi
abessiivi	indigotta	indigoitta
instruktiivi	–	indigoin
komitatiivi	–	indigoine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	indigo-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Käännökset

1. kasviperäinen sinisenvioletti väriaine, jota käytetään mm. farkkujen värjäämiseen

englanti: indigo espanja: añil, índigo ido: indigo japani: インディゴ

ruotsi: indigo saksa: Indigo sloveeni: indigo venäjä: индиго

Liittyvät sanat

Yhdyssanat

indigosini

Aiheesta muualla

• indigo Kielitoimiston sanakirjassa
• indigo Tieteen termipankissa

Englanti

Substantiivi

indigo (ei monikkoa)

1. indigo

Ido

Substantiivi

indigo (yksikön akkusatiivi indigon; monikko indigi, monikon akkusatiivi indigin)

1. indigo

Ranska

Substantiivi

indigo m. (ei monikkoa)

1. indigo

Ruotsi

Adjektiivi

indigo (ei taivutusmuotoja, ei vertailuasteita)

1. indigo