kaapu

Katso myös: Kaapu

Suomi

Substantiivi

kaapu (1-E)

1. viitta

   Hänellä oli kaapu harteillaan.

Ääntäminen

• IPA: /ˈkɑːpu/, [ˈkɑ̝ːpu]
• tavutus: kaa‧pu

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	kaapu	kaavut
genetiivi	kaavun	kaapujen
partitiivi	kaapua	kaapuja
akkusatiivi	kaapu; kaavun	kaavut
sisäpaikallissijat
inessiivi	kaavussa	kaavuissa
elatiivi	kaavusta	kaavuista
illatiivi	kaapuun	kaapuihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	kaavulla	kaavuilla
ablatiivi	kaavulta	kaavuilta
allatiivi	kaavulle	kaavuille
muut sijamuodot
essiivi	kaapuna	kaapuina
translatiivi	kaavuksi	kaavuiksi
abessiivi	kaavutta	kaavuitta
instruktiivi	–	kaavuin
komitatiivi	–	kaapuine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	-
heikko vartalo	kaavu-
vahva vartalo	kaapu-
konsonantti- vartalo	-

Etymologia

• muinaisruotsin sanasta kāpa (> nyky­ruotsin kåpa) < keskiajan latinan sa­nasta capa^[1]

Käännökset

1. viitta

englanti: cloak, cope, cowl, frock, gown, mantle, robe

ruotsi: kåpa

Liittyvät sanat

Yhdyssanat

• munkinkaapu, nunnankaapu, papinkaapu

Aiheesta muualla

• kaapu Kielitoimiston sanakirjassa