karike

Katso artikkeli Karike Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi

Substantiivi

karike (48-A)

1. metsän puista pudonneiden neulasten, lehtien, käpyjen, kuoren ja muun sellaisen materiaalin muodostama kerros maanpinnalla, joka lahoaa vähitellen kangasturpeeksi ja mullaksi

Ääntäminen

• IPA: /ˈkɑrikeˣ/
• tavutus: ka‧ri‧ke

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	karike	karikkeet
genetiivi	karikkeen	karikkeiden karikkeitten
partitiivi	kariketta	karikkeita
akkusatiivi	karike; karikkeen	karikkeet
sisäpaikallissijat
inessiivi	karikkeessa	karikkeissa
elatiivi	karikkeesta	karikkeista
illatiivi	karikkeeseen	karikkeisiin karikkeihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	karikkeella	karikkeilla
ablatiivi	karikkeelta	karikkeilta
allatiivi	karikkeelle	karikkeille
muut sijamuodot
essiivi	karikkeena	karikkeina
translatiivi	karikkeeksi	karikkeiksi
abessiivi	karikkeetta	karikkeitta
instruktiivi	–	karikkein
komitatiivi	–	karikkeine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	karikkee-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	kariket-

Etymologia

samaa alkuperää karista-verbin kanssa^[1]

Käännökset

1. neulasten, lehtien, käpyjen, kuoren yms. materiaalin muodostama kerros maanpinnalla

englanti: plant litter

Liittyvät sanat

Yhdyssanat

karikekerros

Aiheesta muualla

• karike Kielitoimiston sanakirjassa
• karike Suomen murteiden sanakirjassa
• karike Tieteen termipankissa
• karike Suomen etymologisessa sanakirjassa

Kroatia

Substantiivi

karike

1. monikon nominatiivimuoto sanasta karika
2. yksikön genetiivimuoto sanasta karika
3. monikon akkusatiivimuoto sanasta karika
4. monikon vokatiivimuoto sanasta karika