kerake

Suomi

Substantiivi

kerake (48)

1. (fonetiikka) konsonantti

Ääntäminen

• IPA: /ˈkerɑkeˣ/
• tavutus: ke‧ra‧ke

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	kerake	kerakkeet
genetiivi	kerakkeen	kerakkeiden kerakkeitten
partitiivi	keraketta	kerakkeita
akkusatiivi	kerake; kerakkeen	kerakkeet
sisäpaikallissijat
inessiivi	kerakkeessa	kerakkeissa
elatiivi	kerakkeesta	kerakkeista
illatiivi	kerakkeeseen	kerakkeisiin kerakkeihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	kerakkeella	kerakkeilla
ablatiivi	kerakkeelta	kerakkeilta
allatiivi	kerakkeelle	kerakkeille
muut sijamuodot
essiivi	kerakkeena	kerakkeina
translatiivi	kerakkeeksi	kerakkeiksi
abessiivi	kerakkeetta	kerakkeitta
instruktiivi	–	kerakkein
komitatiivi	–	kerakkeine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	kerakkee-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	keraket-

Etymologia

Elias Lönnrotin luoma uudissana, joka on ilmeisesti -ke-johdos kera-sanasta (’keralla soiva’; vrt. latinan consonans, ruotsin konsonant)^[1]

Käännökset

• kts. konsonantti

Aiheesta muualla

• kerake Kielitoimiston sanakirjassa