kinkerit

Suomi

Substantiivi

kinkerit (monikollinen)

1. seurakunnan pitämä kristillisen opin kuulustelu- ja opetustilaisuus

Ääntäminen

• IPA: /ˈkiŋkerit̪/, [ˈk̟iŋk̟e̞ˌrit̪]
• tavutus: kin‧ke‧rit

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	–	kinkerit
genetiivi	–	kinkerien kinkereiden kinkereitten
partitiivi	–	kinkereitä kinkerejä
akkusatiivi	–; –	kinkerit
sisäpaikallissijat
inessiivi	–	kinkereissä
elatiivi	–	kinkereistä
illatiivi	–	kinkereihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	–	kinkereillä
ablatiivi	–	kinkereiltä
allatiivi	–	kinkereille
muut sijamuodot
essiivi	–	kinkereinä
translatiivi	–	kinkereiksi
abessiivi	–	kinkereittä
instruktiivi	–	kinkerein
komitatiivi	–	kinkereine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	kinkeri-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Liittyvät sanat

Yhdyssanat

• kinkerikunta, kinkeripiiri

Aiheesta muualla

• kinkerit Kielitoimiston sanakirjassa