kulku

Suomi

Substantiivi

kulku (1-D) (monikko kulut)

1. liike

   Maan kulku radalla Auringon ympäri on nytkähtelevää.

2. kulkeminen

   Syksyisellä jäällä kulku saattaa olla kohtalokasta.

3. juoni, tapahtumien kuvaus

   Tapahtumien kulku oli seuraava...

Ääntäminen

• IPA: /ˈkul.ku/
• tavutus: kul‧ku

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	kulku	kulut
genetiivi	kulun	kulkujen
partitiivi	kulkua	kulkuja
akkusatiivi	kulku; kulun	kulut
sisäpaikallissijat
inessiivi	kulussa	kuluissa
elatiivi	kulusta	kuluista
illatiivi	kulkuun	kulkuihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	kululla	kuluilla
ablatiivi	kululta	kuluilta
allatiivi	kululle	kuluille
muut sijamuodot
essiivi	kulkuna	kulkuina
translatiivi	kuluksi	kuluiksi
abessiivi	kulutta	kuluitta
instruktiivi	–	kuluin
komitatiivi	–	kulkuine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	-
heikko vartalo	kulu-
vahva vartalo	kulku-
konsonantti- vartalo	-

Etymologia

• verbi kulkea + johdin -u

Käännökset

1. liike

Ks. liike

2. kulkeminen

Ks. liikkuminen

3. juoni

Ks. juoni

Liittyvät sanat

• kaade
• kuljetus
• kulkeminen
• kulkeutuminen
• kulkuri
• liikerata
• uoma

Johdokset

• kulkunen

Yhdyssanat

ajatuksenkulku, alikulku, kauttakulku, kehityskulku, kiertokulku, kulku-ura, kulkuaika, kulkuannostelija, kulkukauppa, kulkukauppias, kulkukissa, kulkukoira, kulkulupa, kulkumies, kulkuneuvo, kulkunopeus, kulkuoikeus, kulkupuhe, kulkupyörä, kulkureitti, kulkusaari, kulkusirkka, kulkusuunta, kulkusyvyys, kulkutapa, kulkutauti, kulkutie, kulkuvalo, kulkuvastus, kulkuvesi, kulkuvuoro, kulkuväline, kulkuväylä, kulunvalvonta, läpikulku, postinkulku, sointukulku, sävelkulku, tiedonkulku, voittokulku, ylikulku

Aiheesta muualla

• kulku Kielitoimiston sanakirjassa
• kulku Tieteen termipankissa
• Artikkeli 839 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa