kulkuri

Suomi

Substantiivi

kulkuri (6)

1. ilman vakinaista asuinpaikkaa oleva ihminen, joka kulkee seudulta toiselle, kiertolainen
2. pieni nahkainen ”rengas” vyön soljen puolella, johon vyön pää pujotetaan.

Ääntäminen

• IPA: /ˈkulkuri/
• tavutus: kul‧ku‧ri

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	kulkuri	kulkurit
genetiivi	kulkurin	kulkurien kulkureiden kulkureitten
partitiivi	kulkuria	kulkureita kulkureja
akkusatiivi	kulkuri; kulkurin	kulkurit
sisäpaikallissijat
inessiivi	kulkurissa	kulkureissa
elatiivi	kulkurista	kulkureista
illatiivi	kulkuriin	kulkureihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	kulkurilla	kulkureilla
ablatiivi	kulkurilta	kulkureilta
allatiivi	kulkurille	kulkureille
muut sijamuodot
essiivi	kulkurina	kulkureina
translatiivi	kulkuriksi	kulkureiksi
abessiivi	kulkuritta	kulkureitta
instruktiivi	–	kulkurein
komitatiivi	–	kulkureine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	kulkuri-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Etymologia

verbi kulkea + johdin -uri

Käännökset

1. ilman vakinaista asuinpaikkaa oleva ihminen, joka kulkee seudulta toiselle

englanti: tramp, hobo italia: vagabondo m. kroatia: skitnica m./f., lutalica m./f. ranska: vagabond m., vagabonde f.

ruotsi: luffare, vagabond saksa: Vagabund, Penner (vulg.), Landstreicher turkki: serseri

Liittyvät sanat

• irtolainen
• kulkija
• kulku

Synonyymit

• kiertolainen

Yhdyssanat

kulkurielämä, kulkuripoika

Aiheesta muualla

• kulkuri Kielitoimiston sanakirjassa