lintsari

Suomi

Substantiivi

lintsari (6)

1. (puhekieltä) lintsaaja; henkilö joka lintsaa

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	lintsari	lintsarit
genetiivi	lintsarin	lintsarien lintsareiden lintsareitten
partitiivi	lintsaria	lintsareita lintsareja
akkusatiivi	lintsari; lintsarin	lintsarit
sisäpaikallissijat
inessiivi	lintsarissa	lintsareissa
elatiivi	lintsarista	lintsareista
illatiivi	lintsariin	lintsareihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	lintsarilla	lintsareilla
ablatiivi	lintsarilta	lintsareilta
allatiivi	lintsarille	lintsareille
muut sijamuodot
essiivi	lintsarina	lintsareina
translatiivi	lintsariksi	lintsareiksi
abessiivi	lintsaritta	lintsareitta
instruktiivi	–	lintsarein
komitatiivi	–	lintsareine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	lintsari-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Etymologia

slangiverbistä lintsaa; Toisen maailmansodan jälkeen irtolaisiksi jääneet kutsuivat itseään lintsareiksi. ”Aikoinaan kulkurit kiersivät ympäri Suomea ja etsivät töitä. Puhuttiin, että he ovat maantiellä ollessaan linjalla. Linjalla oleminen, lintsi, oli sitä, ettei asunut missään.”^[1] ”Linjat” viittaa Helsingin Kalliossa oleviin Linja-nimisiin katuihin. Tosin myös venäläistä alkuperää on verbille otaksuttu.^[2]

Ääntäminen

• IPA: /ˈlint̪sɑri/
• tavutus: lint‧sa‧ri

Aiheesta muualla

• lintsari Kielitoimiston sanakirjassa