loimi

Suomi

Substantiivi

loimi (25)

1. kankaan pituussuuntainen yhtenäinen lanka
2. eläimen, varsinkin hevosen, säältä suojaamiseen käytettävä peite

Ääntäminen

• IPA: /ˈloi̯mi/
• tavutus: loi‧mi

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	loimi	loimet
genetiivi	loimen	lointen loimien
partitiivi	lointa loimea	loimia
akkusatiivi	loimi; loimen	loimet
sisäpaikallissijat
inessiivi	loimessa	loimissa
elatiivi	loimesta	loimista
illatiivi	loimeen	loimiin
ulkopaikallissijat
adessiivi	loimella	loimilla
ablatiivi	loimelta	loimilta
allatiivi	loimelle	loimille
muut sijamuodot
essiivi	loimena	loimina
translatiivi	loimeksi	loimiksi
abessiivi	loimetta	loimitta
instruktiivi	–	loimin
komitatiivi	–	loimine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	loime-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	loin-

Etymologia

• johdos sanasta luoda, jota on käytetty myös kudontaterminä^[1]

Käännökset

1. kankaan pituussuuntainen lanka

englanti: warp puola: osnowa m.

venäjä: основа

2. hevosen selkään puettava peite

englanti: rug (BrE), blanket (AmE)

Liittyvät sanat

• kangaspuut
• kude
• loimittaa
• luoda

Yhdyssanat

enkkuloimi, loimilanka, loimineulos, loimitukki

Aiheesta muualla

• loimi Kielitoimiston sanakirjassa