luikuri

Suomi

Substantiivi

luikuri (6)

1. (arkikieltä) perätön, valheellinen puhe, palturi, lööperi

Ääntäminen

• IPA: /ˈlui̯kuri/
• tavutus: lui‧ku‧ri

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	luikuri	–
genetiivi	luikurin	–
partitiivi	luikuria	–
akkusatiivi	luikuri; luikurin	–
sisäpaikallissijat
inessiivi	luikurissa	–
elatiivi	luikurista	–
illatiivi	luikuriin	–
ulkopaikallissijat
adessiivi	luikurilla	–
ablatiivi	luikurilta	–
allatiivi	luikurille	–
muut sijamuodot
essiivi	luikurina	–
translatiivi	luikuriksi	–
abessiivi	luikuritta	–
instruktiivi	–	–
komitatiivi	–	luikureine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	luikuri-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Idiomit

• laskea luikuria – puhua perättömiä

Aiheesta muualla

• luikuri Kielitoimiston sanakirjassa