lumo

Suomi

Substantiivi

lumo (1)

1. (mytologia) taika tai yliluonnollinen voima, joka uskomuksien mukaan voi hallita ihmistä
2. (ydinfysiikka) yhdelle kvarkityypille annettu nimitys

Ääntäminen

• IPA: /ˈlumo/
• tavutus: lu‧mo

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	lumo	lumot
genetiivi	lumon	lumojen
partitiivi	lumoa	lumoja
akkusatiivi	lumo; lumon	lumot
sisäpaikallissijat
inessiivi	lumossa	lumoissa
elatiivi	lumosta	lumoista
illatiivi	lumoon	lumoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	lumolla	lumoilla
ablatiivi	lumolta	lumoilta
allatiivi	lumolle	lumoille
muut sijamuodot
essiivi	lumona	lumoina
translatiivi	lumoksi	lumoiksi
abessiivi	lumotta	lumoitta
instruktiivi	–	lumoin
komitatiivi	–	lumoine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	lumo-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Käännökset

1. taikuus tai yliluonnollinen voima

englanti: charm

turkki: afsun

2. ydinfysiikka

englanti: charm

Liittyvät sanat

• lumoaja
• tenho
• lumovoima
• lumovoimainen

Synonyymit

• [1] taika

Johdokset

• substantiivit: lumous
• verbit: lumota, lumoutua

Idiomit

• lumoissa, lumoihin, lumoista
• lumoissaan

Aiheesta muualla

• lumo Kielitoimiston sanakirjassa

Esperanto

Substantiivi

lumo

1. (fysiikka, ym.) valo

Ido

Substantiivi

lumo

1. (fysiikka, ym.) valo