mantu

Suomi

Substantiivi

mantu (1-J)

1. (vanhahtava, ylätyyliä) maankamara, maa; maa-alue

   kierrellä maita ja mantuja

   menetti maansa ja mantunsa

Ääntäminen

• IPA: /ˈmɑnt̪u/
• tavutus: man‧tu

Huomautukset

• käytetään nykyisin yleensä vain alkusoinnillisissa ilmauksissa sanan 'maa' yhteydessä

Etymologia

Johdos samasta kantasanasta kuin esim. manner.^[1]

Aiheesta muualla

• mantu Kielitoimiston sanakirjassa