piltti

Suomi

Substantiivi

piltti (5-C)

1. (runollinen) pieni lapsi
2. ensimmäisen vuoden yliopisto-opiskelija osassa Turun yliopiston tiedekuntia

Ääntäminen

• IPA: /ˈpilt̪ːi/, [ˈpilt̪ːi]
• tavutus: pilt‧ti

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	piltti	piltit
genetiivi	piltin	pilttien (pilttein)
partitiivi	pilttiä	pilttejä
akkusatiivi	piltti; piltin	piltit
sisäpaikallissijat
inessiivi	piltissä	pilteissä
elatiivi	piltistä	pilteistä
illatiivi	pilttiin	piltteihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	piltillä	pilteillä
ablatiivi	piltiltä	pilteiltä
allatiivi	piltille	pilteille
muut sijamuodot
essiivi	pilttinä	piltteinä
translatiivi	piltiksi	pilteiksi
abessiivi	piltittä	pilteittä
instruktiivi	–	piltein
komitatiivi	–	piltteine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	-
heikko vartalo	pilti-
vahva vartalo	piltti-
konsonantti- vartalo	-

Etymologia

Skandinaavinen laina. Vrt. nykyruotsin pilt ’pieni poika’. Sana esiintyy jo Agricolalla.^[1]

Aiheesta muualla

• piltti Kielitoimiston sanakirjassa