punoa

Suomi

Verbi

punoa (52) (taivutus[luo])

1. kiertää lankamaisia kappaleita toistensa ympärille

   punoa koria, köyttä

Ääntäminen

• IPA: /ˈpunoɑˣ/
• tavutus: pu‧no‧a

Etymologia

indoeurooppalaisesta kantakielestä^[1]

Käännökset

1. kiertää lankamaisia kappaleita toistensa ympärille

englanti: intertwine, weave, plait

Liittyvät sanat

Johdokset

• substantiivit: punoja, punominen, punonta, punos

Idiomit

• punoa juonia = juonia

Aiheesta muualla

• punoa Kielitoimiston sanakirjassa