putka

Suomi

Substantiivi

putka (10)

1. lyhytaikaista henkilön talteenottoa varten tarkoitettu, usein poliisiasemalla sijaitseva säilö
2. (puhekieltä) kioski; myyntikoju

   Meni putkalle särpimään pilsneriä.

Ääntäminen

• IPA: /ˈput̪kɑ/
• tavutus: put‧ka

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	putka	putkat
genetiivi	putkan	putkien (putkain)
partitiivi	putkaa	putkia
akkusatiivi	putka; putkan	putkat
sisäpaikallissijat
inessiivi	putkassa	putkissa
elatiivi	putkasta	putkista
illatiivi	putkaan	putkiin
ulkopaikallissijat
adessiivi	putkalla	putkilla
ablatiivi	putkalta	putkilta
allatiivi	putkalle	putkille
muut sijamuodot
essiivi	putkana	putkina
translatiivi	putkaksi	putkiksi
abessiivi	putkatta	putkitta
instruktiivi	–	putkin
komitatiivi	–	putkine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	putka-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Etymologia

• venäjän sanasta будка

Käännökset

1. lyhytaikaista henkilön talteenottoa varten tarkoitettu, usein poliisiasemalla sijaitseva pienimuotoinen tyrmä, vankila

englanti: drunk tank, jail

italia: gabbia

Liittyvät sanat

• häkki

Yhdyssanat

kusiputka, putkakuolema, putkarangaistus ruokaputka, työkaluputka

Aiheesta muualla

• putka Kielitoimiston sanakirjassa

Viro

Substantiivi

putka (gen. putka, part. putkat)

1. koju, koppero, koppi
2. myyntikoju
3. putka

Liittyvät sanat

Synonyymit

• (koju) osmik
• (putka) soolaputka, arestikamber; kong