puukko

Katso artikkeli Puukko Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi

Substantiivi

puukko (1-A) (monikko puukot)

1. perinteinen mm. kalan perkaamiseen, teurastukseen, nylkemiseen, ruoan paloitteluun, vuolemiseen ja eri ammattikuntien erityissovelluksiin käytettävä lyhyt- ja jäykkäteräinen veitsi

Ääntäminen

• IPA: /ˈpuːkːo/
• tavutus: puuk‧ko

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	puukko	puukot
genetiivi	puukon	puukkojen
partitiivi	puukkoa	puukkoja
akkusatiivi	puukko; puukon	puukot
sisäpaikallissijat
inessiivi	puukossa	puukoissa
elatiivi	puukosta	puukoista
illatiivi	puukkoon	puukkoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	puukolla	puukoilla
ablatiivi	puukolta	puukoilta
allatiivi	puukolle	puukoille
muut sijamuodot
essiivi	puukkona	puukkoina
translatiivi	puukoksi	puukoiksi
abessiivi	puukotta	puukoitta
instruktiivi	–	puukoin
komitatiivi	–	puukkoine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	-
heikko vartalo	puuko-
vahva vartalo	puukko-
konsonantti- vartalo	-

Etymologia

Sanan alkuperälle on kaksi selitystä:

• alasaksalainen laina^[1]
• johdos puu + -kko

Sanassa voi olla aineksia molemmilta tahoilta.^[2]

Käännökset

1. lyhyt- ja jäykkäteräinen veitsi

englanti: puukko, puukko knife espanja: cuchillo m. inarinsaame: puuvko japani: ナイフ latvia: duncis liivi: duņtš

pohjoissaame: niibi romani (Suomen): tšuuri alk. f. ruotsi: slidkniv unkari: kés venäjä: пуукко, финский нож viro: puss

Liittyvät sanat

• helapää
• keklu
• leuku
• puukoo
• tuppi
• tikari
• veitsi
• vuolla

Johdokset

• substantiivit: puukotus
• verbit: puukottaa

Yhdyssanat

metsästyspuukko, nylkypuukko, puukkohippa, puukkojunkkari, puukkomies, puukkosaha, puukkoseppä, puukkotappelu, puukonhaava, puukonhela, puukonisku, puukonkahva, puukonpisto, puukonpää, puukonterä, puukontuppi, sähköpuukko, tuppipuukko, vuolupuukko

Aiheesta muualla

• puukko Kielitoimiston sanakirjassa

Englanti

Substantiivi

puukko (monikko puukkos)

1. puukko