rantu

Suomi

Substantiivi

rantu (1-J)

1. (kansankielinen) viiru, raita, juova

   Arasti koittelen tyttöni rantua, / saisipa jonakin päivänä pantua.

   – Juice Leskinen, Heavydiggarin vuorisaarna

   Pimeässä jousen tiehen oli kirkas puukko pantu, / osoitettu otsaan miehen; siitä Hurtan päässä rantu.

   – Eino Leino, Häät Hovilassa

Ääntäminen

• IPA: /ˈrɑnt̪u/
• tavutus: ran‧tu

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	rantu	rannut
genetiivi	rannun	rantujen
partitiivi	rantua	rantuja
akkusatiivi	rantu; rannun	rannut
sisäpaikallissijat
inessiivi	rannussa	rannuissa
elatiivi	rannusta	rannuista
illatiivi	rantuun	rantuihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	rannulla	rannuilla
ablatiivi	rannulta	rannuilta
allatiivi	rannulle	rannuille
muut sijamuodot
essiivi	rantuna	rantuina
translatiivi	rannuksi	rannuiksi
abessiivi	rannutta	rannuitta
instruktiivi	–	rannuin
komitatiivi	–	rantuine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	-
heikko vartalo	rannu-
vahva vartalo	rantu-
konsonantti- vartalo	-

Aiheesta muualla

• rantu Kielitoimiston sanakirjassa