runkkari

Suomi

Substantiivi

runkkari (6)

1. (alatyyliä) itsetyydyttäjä, runkkaaja
2. (alatyyliä, halventava) alentavaksi tai loukkaavaksi tarkoitettu nimittely

   Se saatanan runkkari pölli mun rahat!

Ääntäminen

• IPA: /ˈruŋkːɑri/
• tavutus: runk‧ka‧ri

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	runkkari	runkkarit
genetiivi	runkkarin	runkkarien runkkareiden runkkareitten
partitiivi	runkkaria	runkkareita runkkareja
akkusatiivi	runkkari; runkkarin	runkkarit
sisäpaikallissijat
inessiivi	runkkarissa	runkkareissa
elatiivi	runkkarista	runkkareista
illatiivi	runkkariin	runkkareihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	runkkarilla	runkkareilla
ablatiivi	runkkarilta	runkkareilta
allatiivi	runkkarille	runkkareille
muut sijamuodot
essiivi	runkkarina	runkkareina
translatiivi	runkkariksi	runkkareiksi
abessiivi	runkkaritta	runkkareitta
instruktiivi	–	runkkarein
komitatiivi	–	runkkareine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	runkkari-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Etymologia

ruotsin kielestä, runkare

Käännökset

1. itsetyydyttäjä

englanti: wanker espanja: pajero m. kroatia: drkadžija m. liettua: smaukytojas ranska: branleur m.

ruotsi: runkare saksa: Wichser m. turkki: otuz birci venäjä: дрочун m. viro: pihkur

Aiheesta muualla

• runkkari Kielitoimiston sanakirjassa
• runkkari Suomen etymologisessa sanakirjassa