solidus

Katso artikkeli Solidus Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi

Substantiivi

solidus (39)

1. (historia) myöhäisantiikissa ja varhaiskeskiajalla käytössä ollut kultaraha

Ääntäminen

• IPA: /ˈsolidus/
• tavutus: so‧li‧dus

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	solidus	solidukset
genetiivi	soliduksen	solidusten soliduksien
partitiivi	solidusta	soliduksia
akkusatiivi	solidus; soliduksen	solidukset
sisäpaikallissijat
inessiivi	soliduksessa	soliduksissa
elatiivi	soliduksesta	soliduksista
illatiivi	solidukseen	soliduksiin
ulkopaikallissijat
adessiivi	soliduksella	soliduksilla
ablatiivi	solidukselta	soliduksilta
allatiivi	solidukselle	soliduksille
muut sijamuodot
essiivi	soliduksena	soliduksina
translatiivi	solidukseksi	soliduksiksi
abessiivi	soliduksetta	soliduksitta
instruktiivi	–	soliduksin
komitatiivi	–	soliduksine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	solidukse-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	solidus-

Käännökset

1. myöhäisantiikissa ja varhaiskeskiajalla käytössä ollut kultakolikko

englanti: solidus

latina: solidus

Englanti

Substantiivi

solidus (monikko solidi tai soliduses)

1. (historia) solidus
2. (typografia) /-merkki, jakoviiva tai jakomerkkinä käytettävä vaakaviiva

Liittyvät sanat

Synonyymit

[2] /-merkki: slash

Latina

Adjektiivi

solidus m., solida f., solidum n. (taivutus [luo])

1. tiivis, täyteläinen
2. kokonainen, täysi
3. luotettava, järkähtämätön

Lähteet

• Ivar A. Heikel: Latinalais-Suomalainen Sanakirja. Helsinki: Otava, 1935.

Substantiivi

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
nominatiivi	solidus	solidī
akkusatiivi	solidum	solidōs
genetiivi	solidī	solidōrum
datiivi	solidō	solidīs
ablatiivi	solidō	solidīs

solidus m. (2)

1. (historia) solidus