sortti

Suomi

Substantiivi

sortti (5-C)

1. (arkikieltä) laji (tyyppi, laatu)

   Kahvipöydässä oli tarjolla leivoksia sen seitsemää sorttia.

Ääntäminen

• IPA: /ˈsort̪ːi/
• tavutus: sort‧ti

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	sortti	sortit
genetiivi	sortin	sorttien (sorttein)
partitiivi	sorttia	sortteja
akkusatiivi	sortti; sortin	sortit
sisäpaikallissijat
inessiivi	sortissa	sorteissa
elatiivi	sortista	sorteista
illatiivi	sorttiin	sortteihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	sortilla	sorteilla
ablatiivi	sortilta	sorteilta
allatiivi	sortille	sorteille
muut sijamuodot
essiivi	sorttina	sortteina
translatiivi	sortiksi	sorteiksi
abessiivi	sortitta	sorteitta
instruktiivi	–	sortein
komitatiivi	–	sortteine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	-
heikko vartalo	sorti-
vahva vartalo	sortti-
konsonantti- vartalo	-

Etymologia

ruotsin sanasta sort.^[1]

Liittyvät sanat

• sortimentti, sortteerata

Johdokset

• adjektiivit: sorttinen

Aiheesta muualla

• sortti Kielitoimiston sanakirjassa