sunna

Katso artikkeli Sunna Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi

Substantiivi

sunna (10)

1. (uskonto) profeetta Muhammadin elämäntapa, joka välittyy perimätiedon eli hadith-kirjoitusten kautta, ja on sunnalaisuudessa jumalallista johdatusta, jota muslimit ovat velvollisia seuraamaan

Ääntäminen

• IPA: /ˈsunːɑ/
• tavutus: sun‧na

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	sunna	sunnat
genetiivi	sunnan	sunnien (sunnain)
partitiivi	sunnaa	sunnia
akkusatiivi	sunna; sunnan	sunnat
sisäpaikallissijat
inessiivi	sunnassa	sunnissa
elatiivi	sunnasta	sunnista
illatiivi	sunnaan	sunniin
ulkopaikallissijat
adessiivi	sunnalla	sunnilla
ablatiivi	sunnalta	sunnilta
allatiivi	sunnalle	sunnille
muut sijamuodot
essiivi	sunnana	sunnina
translatiivi	sunnaksi	sunniksi
abessiivi	sunnatta	sunnitta
instruktiivi	–	sunnin
komitatiivi	–	sunnine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	sunna-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Liittyvät sanat

Johdokset

• adjektiivit: sunnalainen

Yhdyssanat

sunnamuslimi

Aiheesta muualla

• sunna Kielitoimiston sanakirjassa