taajama

Katso artikkeli Taajama Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi

Substantiivi

taajama (10)

1. tiheästi asuttu ja rakennettu alue

Ääntäminen

• IPA: /ˈt̪ɑːjɑmɑ/
• tavutus: taa‧ja‧ma

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	taajama	taajamat
genetiivi	taajaman	taajamien (taajamain)
partitiivi	taajamaa	taajamia
akkusatiivi	taajama; taajaman	taajamat
sisäpaikallissijat
inessiivi	taajamassa	taajamissa
elatiivi	taajamasta	taajamista
illatiivi	taajamaan	taajamiin
ulkopaikallissijat
adessiivi	taajamalla	taajamilla
ablatiivi	taajamalta	taajamilta
allatiivi	taajamalle	taajamille
muut sijamuodot
essiivi	taajamana	taajamina
translatiivi	taajamaksi	taajamiksi
abessiivi	taajamatta	taajamitta
instruktiivi	–	taajamin
komitatiivi	–	taajamine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	taajama-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Etymologia

adjektiivi taaja + johdin -ma^[1][2]

Käännökset

1. tiheästi asuttu ja rakennettu alue

englanti: built-up area, population center ido: burgo ranska: agglomération f.

ruotsi: tätort viro: asula

Liittyvät sanat

• haja-asutusalue
• asemakaava

Synonyymit

• asutuskeskus

Yhdyssanat

keskustaajama, taajamamerkki, taajamametsä, taajamanopeus

Aiheesta muualla

• taajama Kielitoimiston sanakirjassa
• taajama Tieteen termipankissa