termi

Suomi

Substantiivi

termi (5)

1. (kielitiede) ammattisana; jollakin erikoisalalla käytettävä käsitteen kielellinen (kirjoitettu tai ääneen lausuttu) nimitys, joka voi olla sana, sanaliitto tai lyhenne

   Termit ovat käsitteiden nimiä erikoiskielissä.

2. (matematiikka) lausekkeen jäsen

Huomautukset

• Sanat käsite ja termi sekoittuvat helposti yleiskielessä. Käsite tarkoittaa ihmisen mielessä olevaa ideaa jostakin abstraktista tai konkreettisesta asiasta, kun taas termi tarkoittaa tuon idean kielellistä (kirjoitettua tai ääneen lausuttua) nimitystä.^[1]

Ääntäminen

• IPA: /ˈt̪ermi/, [ˈt̪e̞rmi]
• tavutus: ter‧mi

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	termi	termit
genetiivi	termin	termien (termein)
partitiivi	termiä	termejä
akkusatiivi	termi; termin	termit
sisäpaikallissijat
inessiivi	termissä	termeissä
elatiivi	termistä	termeistä
illatiivi	termiin	termeihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	termillä	termeillä
ablatiivi	termiltä	termeiltä
allatiivi	termille	termeille
muut sijamuodot
essiivi	terminä	termeinä
translatiivi	termiksi	termeiksi
abessiivi	termittä	termeittä
instruktiivi	–	termein
komitatiivi	–	termeine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	termi-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Käännökset

1. erikoisalalla käytettävä käsitteen kielellinen (kirjoitettu tai ääneen lausuttu) nimitys, joka voi olla sana, sanaliitto tai lyhenne

englanti: term ranska: terme m.

ruotsi: term yl.

2. matemaattisen lausekkeen jäsen

englanti: term ranska: terme m.

ruotsi: term yl.

Liittyvät sanat

• terminologia

Johdokset

• adjektiivit: kaksiterminen
• substantiivit: termistö

Yhdyssanat

ammattitermi, isotermi, lakitermi

Aiheesta muualla

• termi Kielitoimiston sanakirjassa
• termi Tieteen termipankissa
• Artikkelit 887, 2230 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa