tiima

Suomi

Substantiivi

tiima (9)

1. (vanhahtava) tunti; hetki, tovi, tuokio

   Juuri tänäpänä, tällä tiimalla ja minuutilla! Niin, tällä tiimalla. (A. Kivi)

Ääntäminen

• IPA: /ˈt̪iːmɑ/
• tavutus: tii‧ma

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	tiima	tiimat
genetiivi	tiiman	tiimojen (tiimain)
partitiivi	tiimaa	tiimoja
akkusatiivi	tiima; tiiman	tiimat
sisäpaikallissijat
inessiivi	tiimassa	tiimoissa
elatiivi	tiimasta	tiimoista
illatiivi	tiimaan	tiimoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	tiimalla	tiimoilla
ablatiivi	tiimalta	tiimoilta
allatiivi	tiimalle	tiimoille
muut sijamuodot
essiivi	tiimana	tiimoina
translatiivi	tiimaksi	tiimoiksi
abessiivi	tiimatta	tiimoitta
instruktiivi	–	tiimoin
komitatiivi	–	tiimoine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	tiima-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Etymologia

ruotsalainen laina,^[1] vrt. nykyruotsin timme

Liittyvät sanat

• tiimalasi

Yhdyssanat

tiimalasi

Aiheesta muualla

• tiima Kielitoimiston sanakirjassa