tuikinta

Suomi

Substantiivi

tuikinta (9-J)

1. tuikkiminen

Ääntäminen

• IPA: /ˈt̪ui̯kint̪ɑ/
• tavutus: tui‧kin‧ta

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	tuikinta	tuikinnat
genetiivi	tuikinnan	tuikintojen (tuikintain)
partitiivi	tuikintaa	tuikintoja
akkusatiivi	tuikinta; tuikinnan	tuikinnat
sisäpaikallissijat
inessiivi	tuikinnassa	tuikinnoissa
elatiivi	tuikinnasta	tuikinnoista
illatiivi	tuikintaan	tuikintoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	tuikinnalla	tuikinnoilla
ablatiivi	tuikinnalta	tuikinnoilta
allatiivi	tuikinnalle	tuikinnoille
muut sijamuodot
essiivi	tuikintana	tuikintoina
translatiivi	tuikinnaksi	tuikinnoiksi
abessiivi	tuikinnatta	tuikinnoitta
instruktiivi	–	tuikinnoin
komitatiivi	–	tuikintoine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	-
heikko vartalo	tuikinna-
vahva vartalo	tuikinta-
konsonantti- vartalo	-

Etymologia

• verbi tuikkia (heikko vartalo tuiki- ) + johdin -nta

Käännökset

1. tuikkiminen

Tälle sanan merkitykselle ei valitettavasti vielä ole lisätty käännöksiä, mutta voit halutessasi lisätä ne. Huomaa, että voit lisätä vieraskielisiä käännöksiä vain suomenkielisille sanoille. Etsi käännöksiä: tänne viittaavat sivut, englanninkielinen Wikisanakirja.

Aiheesta muualla

• tuikinta Kielitoimiston sanakirjassa
• tuikinta Tieteen termipankissa