tuma

Suomi

Katso artikkeli Tuma Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Substantiivi

tuma (10)

1. (sytologia) aitotumallisen eliön solun osa, jossa sijaitsee solun genomi DNA:n muodossa kromosomeihin tallentuneena

   Jokaisessa solussa on yleensä yksi tuma.

Etymologia

Sana on alkujaan tarkoittanut hedelmälihan ympäröimää suurta siementä, esimerkiksi luumunkiveä. Solubiologiaan liittyvä merkitys on Elias Lönnrotilta.

Ääntäminen

• IPA: /ˈt̪umɑ/
• tavutus: tu‧ma

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	tuma	tumat
genetiivi	tuman	tumien (tumain)
partitiivi	tumaa	tumia
akkusatiivi	tuma; tuman	tumat
sisäpaikallissijat
inessiivi	tumassa	tumissa
elatiivi	tumasta	tumista
illatiivi	tumaan	tumiin
ulkopaikallissijat
adessiivi	tumalla	tumilla
ablatiivi	tumalta	tumilta
allatiivi	tumalle	tumille
muut sijamuodot
essiivi	tumana	tumina
translatiivi	tumaksi	tumiksi
abessiivi	tumatta	tumitta
instruktiivi	–	tumin
komitatiivi	–	tumine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	tuma-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Käännökset

1. aitotumallisen eliön solun osa, jossa sijaitsee solun genomi DNA:n muodossa kromosomeihin tallentuneena

englanti: nucleus espanja: núcleo ranska: noyau

tšekki: jádro venäjä: ядро

Liittyvät sanat

• tumake
• tumakotelo, tumahuokonen

Johdokset

• adjektiivit: tumallinen

Yhdyssanat

tumakotelo

Aiheesta muualla

• tuma Kielitoimiston sanakirjassa
• tuma Tieteen termipankissa