urho

Suomi

Substantiivi

urho (1)

1. (ylätyyliä) urhea henkilö, sankari

Ääntäminen

• IPA: /ˈurho/
• tavutus: ur‧ho

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	urho	urhot
genetiivi	urhon	urhojen
partitiivi	urhoa	urhoja
akkusatiivi	urho; urhon	urhot
sisäpaikallissijat
inessiivi	urhossa	urhoissa
elatiivi	urhosta	urhoista
illatiivi	urhoon	urhoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	urholla	urhoilla
ablatiivi	urholta	urhoilta
allatiivi	urholle	urhoille
muut sijamuodot
essiivi	urhona	urhoina
translatiivi	urhoksi	urhoiksi
abessiivi	urhotta	urhoitta
instruktiivi	–	urhoin
komitatiivi	–	urhoine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	urho-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Etymologia

Sana on smaa alkuperää kuin uros. Se on syntynyt mahdolisesti abstrahoitumalla sen vokaalivartalosta uroho- (= nykyään uroo-).^[1]

Liittyvät sanat

• sankari

Johdokset

• adjektiivit: urhea, urhokas, urhoollinen

Aiheesta muualla

• urho Kielitoimiston sanakirjassa
• urho Suomen etymologisessa sanakirjassa