vainaja

Katso artikkeli Vainaja Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi

Substantiivi

vainaja (10)

1. kuollut henkilö

   Hautausjärjestelyjen lähtökohdaksi tulee ottaa se, mitä vainaja itse olisi toivonut.

Ääntäminen

• IPA: /ˈʋɑi̯nɑjɑ/
• tavutus: vai‧na‧ja

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	vainaja	vainajat
genetiivi	vainajan	vainajien (vainajain)
partitiivi	vainajaa	vainajia
akkusatiivi	vainaja; vainajan	vainajat
sisäpaikallissijat
inessiivi	vainajassa	vainajissa
elatiivi	vainajasta	vainajista
illatiivi	vainajaan	vainajiin
ulkopaikallissijat
adessiivi	vainajalla	vainajilla
ablatiivi	vainajalta	vainajilta
allatiivi	vainajalle	vainajille
muut sijamuodot
essiivi	vainajana	vainajina
translatiivi	vainajaksi	vainajiksi
abessiivi	vainajatta	vainajitta
instruktiivi	–	vainajin
komitatiivi	–	vainajine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	vainaja-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Huomautukset

• käytetään puhuttaessa edesmenneestä henkilöstä persoonana, jolla on ollut toiveita tai haluja; vertaa sanaan ruumis

Etymologia

vanha germaaninen laina^[1]

Käännökset

1. kuollut

Ks. kuollut

Liittyvät sanat

Yhdyssanat

sankarivainaja, vainajainpalvonta

Aiheesta muualla

• vainaja Kielitoimiston sanakirjassa