veikko

Suomi

Substantiivi

veikko (1-A) (monikko veikot)

1. (runollinen) veli
2. (arkikieltä) miespuolinen henkilö

   Se lääkäri oli muuten todella hauska veikko.

Ääntäminen

• IPA: /ˈʋei̯kːo/
• tavutus: veik‧ko

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	veikko	veikot
genetiivi	veikon	veikkojen
partitiivi	veikkoa	veikkoja
akkusatiivi	veikko; veikon	veikot
sisäpaikallissijat
inessiivi	veikossa	veikoissa
elatiivi	veikosta	veikoista
illatiivi	veikkoon	veikkoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	veikolla	veikoilla
ablatiivi	veikolta	veikoilta
allatiivi	veikolle	veikoille
muut sijamuodot
essiivi	veikkona	veikkoina
translatiivi	veikoksi	veikoiksi
abessiivi	veikotta	veikoitta
instruktiivi	–	veikoin
komitatiivi	–	veikkoine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	-
heikko vartalo	veiko-
vahva vartalo	veikko-
konsonantti- vartalo	-

Liittyvät sanat

Synonyymit

• veikkonen

Johdokset

• substantiivit: veikkonen

Yhdyssanat

happoveikko, hupiveikko, huuliveikko, kaljaveikko, kilpaveikko, murtoveikko, ryyppyveikko, siipiveikko

Aiheesta muualla

• veikko Kielitoimiston sanakirjassa