verto

Suomi

Substantiivi

verto (1-K)

1. (matematiikka) verrannon jäsenenä oleva suure
2. (vanhahtava, runollinen) verta

   Jos täytätte mun lasini, niin tahdon kertoa: surullisen tarinan, joll' ei oo vertoa. (Rosvo-Roope)

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	verto	verrot
genetiivi	verron	vertojen
partitiivi	vertoa	vertoja
akkusatiivi	verto; verron	verrot
sisäpaikallissijat
inessiivi	verrossa	verroissa
elatiivi	verrosta	verroista
illatiivi	vertoon	vertoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	verrolla	verroilla
ablatiivi	verrolta	verroilta
allatiivi	verrolle	verroille
muut sijamuodot
essiivi	vertona	vertoina
translatiivi	verroksi	verroiksi
abessiivi	verrotta	verroitta
instruktiivi	–	verroin
komitatiivi	–	vertoine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	-
heikko vartalo	verro-
vahva vartalo	verto-
konsonantti- vartalo	-

Etymologia

• verbi verrata ((vahva) vokaalivartalo vertaa- ) + johdin -o

Liittyvät sanat

Johdokset

• substantiivit: verrokki

Yhdyssanat

• keskiverto

Aiheesta muualla

• verto Kielitoimiston sanakirjassa

Latina

Verbi

vertō (III) (akt. prees. inf. vertere, ind. perf. y. 1. p. vertī, part. perf. versus) (taivutus[luo])

1. kääntää