veruke

Suomi

Substantiivi

veruke (48-A)

1. tekosyy

   Oli aina keksimässä verukkeita työnteon välttämiseksi.

Ääntäminen

• IPA: /ˈʋerukeˣ/
• tavutus: ve‧ru‧ke

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	veruke	verukkeet
genetiivi	verukkeen	verukkeiden verukkeitten
partitiivi	veruketta	verukkeita
akkusatiivi	veruke; verukkeen	verukkeet
sisäpaikallissijat
inessiivi	verukkeessa	verukkeissa
elatiivi	verukkeesta	verukkeista
illatiivi	verukkeeseen	verukkeisiin verukkeihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	verukkeella	verukkeilla
ablatiivi	verukkeelta	verukkeilta
allatiivi	verukkeelle	verukkeille
muut sijamuodot
essiivi	verukkeena	verukkeina
translatiivi	verukkeeksi	verukkeiksi
abessiivi	verukkeetta	verukkeitta
instruktiivi	–	verukkein
komitatiivi	–	verukkeine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	verukkee-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	veruket-

Etymologia

Sana on ilmeiseti johdos (kts. -ke), mutta sen alkuperä on epäselvä. Kirjakielessä sana esiintyy ensi kerran C. A. Gottlundilla 1832.^[1]

Käännökset

1. tekosyy

englanti: pretext, pretense ruotsi: förevändning

unkari: álok

Aiheesta muualla

• veruke Kielitoimiston sanakirjassa