virpi

Suomi

Substantiivi

virpi (7-E)

1. varpu
2. pikilanka

Ääntäminen

• IPA: /ˈʋirpi/
• tavutus: vir‧pi

Etymologia

balttilainen laina^[1]

Käännökset

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	virpi	virvet
genetiivi	virven	virpien (virpein)
partitiivi	virpeä	virpiä
akkusatiivi	virpi; virven	virvet
sisäpaikallissijat
inessiivi	virvessä	virvissä
elatiivi	virvestä	virvistä
illatiivi	virpeen	virpiin
ulkopaikallissijat
adessiivi	virvellä	virvillä
ablatiivi	virveltä	virviltä
allatiivi	virvelle	virville
muut sijamuodot
essiivi	virpenä	virpinä
translatiivi	virveksi	virviksi
abessiivi	virvettä	virvittä
instruktiivi	–	virvin
komitatiivi	–	virpine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	-
heikko vartalo	virve-
vahva vartalo	virpe-
konsonantti- vartalo	-

Aiheesta muualla

• virpi Kielitoimiston sanakirjassa