suomalainen näyttelijä ja ohjaaja From Wikipedia, the free encyclopedia
Pauli Armas Virtanen[1] (27. joulukuuta 1934 Helsinki – 9. elokuuta 2003 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä ja ohjaaja.
Pauli Virtanen | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 27. joulukuuta 1934 Helsinki |
Kuollut | 9. elokuuta 2003 (68 vuotta) Helsinki |
Ammatti |
elokuvaohjaaja näyttelijä |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Virtanen näytteli tiheästi sivuosia monissa suomalaisissa elokuvissa ja tv-sarjoissa 1960-luvulta aina 1990-luvulle asti. Monesti hän sai näytellä melko epämiellyttäviä roolihahmoja, kuten esimerkiksi pornokauppiasta Erkko Kivikosken elokuvassa Kesyttömät veljekset (1969). Hänen ehkä suurin ja muistettavin roolinsa oli keski-ikäisen, eronneen ja lapsiensa kartteleman liikemiehen rooli myös niin ikään Kivikosken ohjaamassa elokuvassa Yö meren rannalla (1981). Hänellä oli myös merkittävä sivurooli Renny Harlinin esikoiselokuvassa Jäätävä polte (1986).
Näyttelemisen lisäksi Virtanen ansioitui myös televisio-ohjaajana. Hän sovitti ja ohjasi useita, nyt jo klassikoiksi muodostuneita televisiosarjoja, kuten Kunnon sotamies Svejkin seikkailuja (1968) ja Lentsu (1990). Edellinen pohjautui Jaroslav Hašekin, jälkimmäinen puolestaan Veikko Huovisen romaaniin. Niiden lisäksi hän ohjasi tv-sarjoiksi ja tv-elokuviksi myös Veijo Meren (Sotamies Jokisen vihkiloma 1981), Juhani Peltosen (Metsästys joulun alla 1977, Ei jälkeäkään 1988) ja Paavo Rintalan (Mummoni ja Mannerheim 1971) romaaneja.
Erkko Kivikosken lisäksi Virtanen oli yksi Anssi Mänttärin elokuvien luottonäyttelijöistä. Virtasen luottonäyttelijöitä hänen tv-ohjauksissaan olivat puolestaan Aapo Vilhunen ja Martti Tschokkinen.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.