From Wikipedia, the free encyclopedia
Suomen kielessä käytetään latinalaista kirjaimistoa, johon on lisätty muutamia kirjaimia, joita latinassa ei ole. Kirjoitetun suomen kielen aakkosiksi ovat vakiintuneet seuraavat 29 (31) kirjainta aakkosjärjestyksessä:[1][2]
Š- ja Ž-kirjaimet kuuluvat suomen kielen oikeinkirjoitukseen, mutta niiden käyttö ei ole täysin vakiintunutta.[3][4]
Suomen kielen kirjoitusjärjestelmä on melko foneeminmukainen eli fonemaattinen. Suurinta osaa foneemeista (puhutun kielen merkitystä erottava yksikkö) edustaa kirjoituksessa oma kirjainmerkkinsä. Kutakin foneemia vastaa yksi tai useampi äänne:
Kirjaimia C, Q, W, X, Z, Ž ja Å tavataan sitaattilainoissa eli mukautumattomissa lainasanoissa sekä erisnimissä. Ne äännetään yleensä asianomaisen vieraan kielen mukaisina (ääntämyksestä katso kunkin kirjaimen artikkelia).[3] Niiden äännearvo saattaa vaihdella, mutta usein ne edustavat sellaisia äänteitä tai äänneyhdistelmiä, jotka suomalaisissa sanoissa kirjoitetaan muilla kirjaimilla.
Aakkostosta puuttuu oma kirjainmerkki suomen äng-foneemille /ŋ/. Kaksoiskonsonantti /ŋŋ/ kirjoitetaan ng (kengät /keŋ.ŋæt/). Vierassanoissa esiintyvää lyhyttä /ŋ/-foneemia voi edustaa joko ng tai g. Kirjainyhdistelmässä nk (kenkä [keŋ.kæ]) esiintyvä /n/-foneemi lausutaan ŋ-äänteenä, joka on tässä yhteydessä n:n allofoni.[3]
Aakkostosta puuttuu oma kirjainmerkki myös glottaaliklusiilille [ʔ], joka on puhutussa suomen kielessä konsonanttiäänne mutta ei foneemi.[3]
Kirjaimet B, F, G (/g/:n merkkinä) ja Š esiintyvät suomessa vain uudehkoissa lainasanoissa sekä slangisanoissa. Niiden edustamat äänteet eivät ole täysin kotoutuneet suomen foneemijärjestelmään.[3]
Kirjaimilla Š ja Ž, joilla merkitään suhuäänteitä ʃ ja ʒ, on erityisasema. Molemmat kirjaimet kuuluvat suomen oikeinkirjoitukseen, mutta ainoastaan ʃ-foneemin katsotaan kuuluvan suomen foneemijärjestelmään (eikä sekään ole täysin kotoutunut). Kirjainten käyttökään ei ole täysin vakiintunutta. Niiden kuvaamia äänteitä merkitään toisinaan myös yhdistelmillä ch, sh tai zh.[3][4]
Kirjaimet eivät aina tarkalleen vastaa ääntämystä, eikä kaikille suomen äänteille ole edes omaa kirjaintaan.
Eräät suomen foneemit voivat toteutua eli ääntyä useana selvästi erilaisena äänteenä eli allofonina. Mm. /h/ voi ääntyä soinnittomana [h] tai soinnillisena [ɦ]; /s/ puolestaan voi ääntyä suhuässänä [ʃ] tai soinnillisena [[Soinnillinen alveolaarinen sibilantti|[z]]]:na.[6] /b/, /d/ ja /g/ ääntyvät toisinaan soinnittomina ([p], [t], [k]).[3] Tällaiset äänne-erot eivät (yleensä) muuta sanan merkitystä, eikä niitä merkitä kirjoituksessa näkyviin.
Niin kutsuttua jäännöslopuketta (joka voi toteutua mm. glottaaliklusiilina) ei osoiteta millään kirjainmerkillä.
Assimilaatio – esimerkiksi sanoissa onpa [ompɑ] ja info [iɱfo] – on pääteltävä seuraavasta kirjaimesta.
Muissa kielissä käytettäviä kirjaimia (kuten Ü) tulisi Kielitoimiston mukaan mahdollisuuksien mukaan käyttää lainasanoissa ja varsinkin nimissä.[1]
Aakkosjärjestys perustuu suomen kielessä historiallisista ja käytännön syistä ruotsin aakkosjärjestykseen. Se noudattelee yleistä latinalaisten kirjainten aakkosjärjestystä eräin poikkeuksin. Standardin SFS 4600 mukainen aakkosjärjestys on seuraava:[7]
W on viime aikoihin asti katsottu aakkosjärjestyksen kannalta samanarvoiseksi V:n kanssa. W on katsottu pelkästään V:n muunnelmaksi, jollaisena se esiintyy joissakin suomalaisissa nimissä (esim. Wirtanen) ja vanhoissa teksteissä, joissa se edustaa foneemia /v/. Aakkostusta on kuitenkin väljennetty siten, että V ja W voidaan monikielisissä luetteloissa aakkostaa myös erikseen. Tämä tapa on yleistynyt.[7][8]
Kirjaimia Š ja Ž pidetään aakkostuksessa nykyään kirjainten S ja Z tarkkeellisina muunnelmina. Aiemmin ne katsottiin itsenäisiksi.[9]
Suomalaiseen aakkostoon kuulumattomia kirjaimia varten on omat sääntönsä. Useimpia tarkkeellisia kirjaimia käsitellään vastaavien tarkkeettomien muunnelmina. É siis aakkostetaan kuten E jne. Poikkeuksia ovat D:n tavoin aakkostettavat Đ(đ) ja Ð(ð), Y:n tavoin aakkostettavat Ü ja Ű sekä Ö:n tavoin aakkostettavat Ő, Ø ja Õ. Ŋ-kirjain aakkostetaan kuten N.[7]
Ligatuurit aakkostetaan ”purettuina”: Æ aakkostetaan kuten AE, Œ kuten OE ja ß kuten ss. Kirjain Þ aakkostetaan kuten TH. Esimerkiksi tanskalainen nimi Mærsk aakkostetaan suomalaisissa yhteyksissä siis kuten Maersk.[7]
Yllä mainitut säännöt huomioon ottaen suomalainen aakkosjärjestys on seuraava:
Sekaannusten välttämiseksi joissakin yhteyksissä, esimerkiksi porraskäytävien nimeämisessä, saatetaan suomalaisen aakkosjärjestyksen sijasta käyttää klassisen latinan aakkosjärjestystä: A, B, C, D, E, F, G, H, I, K, L, M, N, O, P, Q, R, S, T, V, X, Y, Z. Tällöin järjestys jatkuu tarvittaessa Z:n jälkeen esimerkiksi AA, BB, CC, ei Å, Ä, Ö. Käytännössä esiintyy myös latinalaisen ja suomalaisen aakkoston sekamuotoja.lähde?
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.