Bodom After Midnight
suomalainen yhtye From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Bodom After Midnight oli suomalainen metallimusiikkia soittava yhtye, jonka kitaristi-laulaja Alexi Laiho ja kitaristi Daniel Freyberg perustivat Children of Bodomin lopetettua toimintansa vuonna 2019. Marraskuussa 2019 muiksi soittajiksi löydettiin rumpali Waltteri Väyrynen Paradise Lost -yhtyeestä ja aiemmin Santa Cruzissa soittanut basisti Mitja Toivonen.[1] Yhtye tuli julkisuuteen ensimmäisen kerran maaliskuussa 2020.[2][3]
Bodom After Midnightin ensimmäisen konsertin oli määrä olla huhtikuussa 2020 Helsingin Tavastialla, ja kesällä 2020 yhtyeellä olisi ollut kolme festivaaliesiintymistä,[2] mutta tapahtumat peruuntuivat koronaviruspandemian vuoksi.[1] Yhtye pääsi lopulta tekemään ensiesiintymisensä Seinäjoen Rytmikorjaamolla 23. lokakuuta 2020, ja seuraavana kahtena iltana yhtye soitti Tavastialla. Yhtye esitti konserteissaan Children of Bodomin tuotantoa.[1][4]
Bodom After Midnight alkoi valmistella uutta musiikkia vuoden 2020 aikana, ja joulukuussa 2020 julkistettiin levytyssopimus Napalm Recordsin kanssa.[5] Suunnitteilla oli albumijulkaisu loppuvuonna 2021.[5] Yhtye ehti äänittää kolme kappaletta sisältävän EP-levyn ja kuvata musiikkivideon ennen Laihon äkillistä kuolemaa,[1][6] josta tiedotettiin tammikuussa 2021.[6][7] Yhtyeen ainoaksi julkaisuksi jäänyt Paint the Sky with Blood -EP julkaistiin 23. huhtikuuta 2021.[8] Daniel Freyberg kertoi huhtikuussa 2021, ettei yhtye jatka ilman Laihoa.[9]
Remove ads
Kokoonpano
- Alexi Laiho – laulu, kitara
- Daniel Freyberg – kitara
- Waltteri Väyrynen – rummut
- Mitja Toivonen – bassokitara
- Vili Itäpelto – koskettimet (livekokoonpanossa)[1]
Diskografia
EP:t
- Paint the Sky with Blood (2021)
Lähteet
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads