CSI

yhdysvaltalainen televisiosarja From Wikipedia, the free encyclopedia

CSI
Remove ads

CSI (CSI: Crime Scene Investigation) on Anthony E. Zuikerin luoma yhdysvaltalainen televisiosarja, jossa seurataan Las Vegasin poliisilaitoksen rikospaikkatutkijoiden työtä. Emmy-palkittu sarja on ollut suosittu sekä kotimaassaan että ulkomailla. Sarjaa on esitetty Suomessa MTV:n kanavilla, Foxilla ja Kutosella.

Pikafaktoja Tuotanto, Aiheesta muualla ...
Remove ads

Tuotanto

Sarjaa tehtiin vuosina 2000–2015 yhteensä viisitoista tuotantokautta. 16. tuotantokaudella oli vain kaksi jaksoa, koska sarjan päätösjakso oli kaksiosainen.

CSI:ssa seurataan rikospaikkatutkijoiden työtä ”realistisesta” näkökulmasta, joskin kaikkein järkyttävimpiä kohtauksia vältellen. Vaikka pääosa sarjan tapahtumista keskittyy rikospaikkatutkintaan, kuulusteluihin ja monimutkaisiin ratkaisuihin, ohessa käsitellään myös päähenkilöiden välisiä ihmissuhteita.

CSI on selkeästi rikosdraama, jolla ei ole yhtenäistä juonta. Tyypillinen jakso etenee juoneltaan tavallisesti seuraavalla tavalla: rikoksen uhrin esittely, uhrin löytäminen, rikospaikan tutkiminen, tuttavien kuulustelu, lisätutkimukset ja ratkaisu. Vaikka jokaisessa jaksossa on tavallisesti käsiteltävänä eri rikos, joitain jaksoja yhdistävät kuitenkin johtolangat aiemmista jaksoista, mutta varsinaisesti juonessa mukana pysyminen ei edellytä aiemmin ilmestyneiden jaksojen katsomista, vaikka sarjaa alkaisikin seurata myöhäisemmässä vaiheessa.

Sarja tunnetaan erikoisista tehosteista ja epätavallisista kamerakulmistaan. Rikostutkimuksiin käytetään runsaasti fiktiivistä uutta tekniikkaa ja yleensä tutkimusten edetessä näytetään tutkijoiden elävöitettyjä päätelmiä rikosten kulusta, joissa esimerkiksi luodin lentorata yritetään havainnollistaa katsojalle.

Sarjan tunnusmusiikki on The Whon kappale ”Who Are You”. Sarjan pisin Suomessa esitetty jakso oli maanantaileffana esitetty Grave Danger (Elävänä haudattu), joka kesti kaksi tuntia. Sen oli ohjannut Quentin Tarantino (Amerikassa jakso esitettiin kahdessa osassa).

Remove ads

Palaute

CSI on ollut suosittu niin Suomessa kuin maailmallakin, esimerkiksi vuosina 2002–2003 sarja oli yhdysvaltalaistelevision katsotuin ohjelma.[1] Viidennen kauden päätösjakso Grave Danger keräsi vuonna 2005 yli 40 miljoonaa katsojaa Yhdysvalloissa ja Suomessa vuonna 2006 880 000 katsojaa. Suomessakin sarja on kerännyt väkilukuun suhteutettuna korkeita katsojalukuja; kuudetta kautta seurasi MTV3:lta jaksoa kohden keskimäärin 560 000 suomalaista.[2]

Sarja on saanut kritiikkiä veristen kohtausten ja poikkeuksellisen väkivaltansa takia. Myös realismin puutteesta sarjaa on kritisoitu, sillä joidenkin kriitikoiden mielestä se ei kuvaa rikospaikkatutkijoiden työtä tarpeeksi todenmukaisesti.[3] Vaikka rikostutkimuksissa käytetään tehokkaita tutkimuslaitteita, sarjassa laitteiden ominaisuudet ovat joskus yliammuttuja.kenen mukaan? Esimerkiksi rikospaikalta löydetyn kengänjäljen merkkiä haettaessa tietokannasta saattaa löytyä myös viimeisin ostaja, tai valokuvista tai videokuvista saadaan tehtyä rajoittamattoman tarkkoja suurennoksia.lähde?

Lisäksi sarja on muiden television rikossarjojen ohella saanut kritiikkiä sen takia, että oikeuden maallikkojäsenet, joilla ei välttämättä ole realistista kuvaa rikospaikkatutkinnasta, vaativat oikeudessa entistä tiukempia todisteita: TV-sarjoissa rikospaikkatutkijat löytävät paljon virheettömiä todisteita, mutta tositilanteissa todisteet saattavat yleisestikin olla heikompia tai pahimmillaan käyttökelvottomia, ja tämä saattaa vaikuttaa maallikoista siltä, että todisteet ovat heikkoja. Tätä on myös kutsuttu ”C.S.I.-ilmiöksi” (engl. CSI Effect).[3]

Sarjassa käytetyt tekniset välineet ja tutkimustekniikat ovat suurelta osin autenttisia, katsojaa saatetaan kuitenkin harhauttaa niiden käyttämisen esityksessä. Testit, jotka sarjassa vaikuttavat suoritetun sekunneissa, kestävät todellisuudessa usein päiviä tai jopa viikkoja.

Remove ads

Sisarsarjat

Sarjasta on tehty kolme spin-off-sarjaa, C.S.I. Miami (2002–2012), C.S.I. New York (2004–2013) ja C.S.I. Cyber (2015–2016)[4]. Tuotantokaudella 10 esitettiin ensimmäinen jakso, jossa esiintyi kaikkien silloisten C.S.I.-sarjojen henkilöt. C.S.I.-trilogiaksi tai ”crossoveriksi” kutsuttu kokonaisuus koostui kolmesta jaksosta; yhdestä C.S.I. New Yorkin, yhdestä C.S.I. Miamin ja yhdestä CSI:n jaksosta, joissa esiintyi kaikkien silloisten CSI-sarjojen henkilöt. Jokaista jaksoa yhdisti sama juoni.

Vuonna 2007–2008 esitettiin kahden tunnin erikoisjakso, jossa Ilman johtolankaa -sarjan päähenkilö Jack Malone liittyi mukaan murhan tutkintaan. Jakson ensimmäinen osa oli CSI:n kahdeksannen kauden jakso ”Kuka, mitä, häh?” (Who & What), ja toinen osa Ilman johtolankaa kuudennen kauden jakso ”Isä on työmatkalla” (Where and Why).

Näyttelijät ja hahmot

Nykyiset päähenkilöt

 Ted Danson  D.B. Russell (Diebenkorn Russell)  
 Elisabeth Shue  Julie ”Finn” Finlay  
 George Eads  Nick Stokes  
 Jorja Fox  Sara Sidle  
 Eric Szmanda  Greg Sanders  
 Elisabeth Harnois  Morgan Brody  
 Paul Guilfoyle  Jim Brass  
 Robert David Hall  Dr. Albert ”Al” Robbins  
 Wallace Langham  David Hodges  
 David Berman  David Phillips  

Poistuneet päähenkilöt

 William Petersen  Gil Grissom (tuotantokaudet 1–9, vierailee sarjan päätösjaksossa)  
 Liz Vassey  Wendy Simms (tuotantokausi 10, sivuhahmo 6, 7, 8, 9)  
 Gary Dourdan  Warrick Brown (tuotantokaudet 1–9)  
 Lauren Lee Smith  Riley Adams (tuotantokausi 9)  
 Louise Lombard  Sofia Curtis (tuotantokausi 7, sivuhahmo 5, 6 ja 8, vierailevana 11)  
 Laurence Fishburne  Raymond Langston (tuotantokaudet 9–11)  

Vuonna 2004 tähdet George Eads ja Jorja Fox saivat potkut sarjasta sopimusrikkeen vuoksi. Heidät kuitenkin palkattiin pian uudelleen.[5]

Remove ads

Katso myös

Lähteet

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads