Cyan Kicks
suomalainen yhtye From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Cyan Kicks on helsinkiläinen alternative rock -yhtye, joka on ollut toiminnassa vuodesta 2016. Yhtye yhdistelee musiikissaan raskasta rockmusiikkia, popmelodioita sekä elektronisia soittimia.[1]
Remove ads
Historia
Vaiheet ennen yhtyeen perustamista
Yhtyeen solisti Susanna Saarinen aloitti julkiset esiintymiset cover-duossa, jonka hän perusti Porissa Pasi Sundelinin kanssa. Saarinen oli mukana Idols-kisassa vuonna 2008. Kitaristi Niila Perkkiön hän löysi muusikoiden.net-sivuston ilmoituksista ja vuonna 2012 he perustivat ensimmäisen bändinsä Fuse!in, jota verrattiin Paramoreen.[2]
2016–
Susanna Alexandra, Niila Perkkiö, basisti Leevi Erkkilä ja rumpali Pietari Reijonen perustivat Cyan Kicks -yhtyeen vuonna 2016.[2][3] Bändin jäsenistä Susanna Alexandra ja Niila Perkkiö tutustuivat toisiinsa jo vuonna 2011.[4] Yhtye teki levytyssopimuksen suomalaisen Ranka Kustannus -levymerkin kanssa kesäkuussa 2017. Yhtyeen ensimmäinen single ”Feathers” julkaistiin heinäkuussa 2017.[5] Yhtyeen toinen single ”Gasoline” julkaistiin tammikuussa 2018, ja se soi valtakunnallisella YleX-radiokanavalla.[6]
Yhtyettä kuvailtiin kansainvälisessä mediassa lupaavaksi vientituotteeksi.[7][8]
Cyan Kicks julkaisi I Don’t Love You -esikoisalbuminsa elokuussa 2019. Yhtye sai levyllään vuoden parhaan rock-albumin Emma-ehdokkuuden.[9]
Yhtyeen ensimmäiset ulkomaankeikat kesällä 2020 peruuntuivat koronaviruspandemian vuoksi ja yhtye alkoi tehdä uutta musiikkia.[2]
Yhtyeen EP "Not Your Kind" julkaistiin helmikuussa 2021. Levyllä oli seitsemän kappaletta.[2] Kesällä 2021 yhtye esiintyi lämmittelijänä Tampereella Apocalyptican keikalla. Keikalla oli vierailevana solistina ruotsalais-tanskalaisen Amaranthe-metalliyhtyeen laulaja Elize Ryd.[3] [2] Ryd ja Cyan Kicks halusivat tehdä yhteistyötä ja noin viikko keikan jälkeen he tekivät yhden työpäivän aikana "Hurricane"-kappaleen.[1]
Tammikuuhun 2022 mennessä yhtyeen musiikkia oli striimattu yli 10 miljoonaa kertaa.[3] Silloin kerrottiin, että yhtye kilpailee vuoden 2022 Uuden Musiikin Kilpailussa kappaleella "Hurricane".[10] Kappaleen tuotti yhdysvaltalainen muusikko-tuottaja Chris Walla ja sen miksasi myös Yhdysvalloista kotoisin oleva Zakk Cervini.[3] Kappaleen huutokohdissa esiintyy yhtyeen faneista koottu kuoro.[2] Kilpailussa yhtye sijoittui toiseksi.[11]
Yhtye selviytyi kappaleella "Dancing With Demons" vuoden 2024 Uuden Musiikin Kilpailun loppukilpailuun.[12][13] Yhtye sijoittui kappaleellaan lopulta neljänneksi.[14]
Remove ads
Tyyli
Yhtyeen tyylilajina on pidetty alternative rockia ja disko metallia [2]. Yhtye yhdistelee musiikissaan raskasta metallia, elektronista rockia ja poppia.[2] Vuonna 2022 yhtye kuvaili musiikkiaan eri tyylejä yhdisteleväksi moderniksi rockiksi.[3]
Yhtye on ilmoittanut innoittajikseen muun muassa yhdysvaltalaisen Pvrisin, brittiläisen Bring Me the Horizonin sekä skotlantilaisen Chvrchesin[15]
Kokoonpano
Jäsenet[2]:
- Susanna Alexandra, laulu, sanoitus ja sävellys
- Niila Perkkiö, kitara, sanoitus ja sävellys
- Leevi Erkkilä, basso
- Pietari Reijonen, rummut
Diskografia
Albumit
- I Don’t Love You (2019)
- I Never Said 4ever (2023)
EP:t
- Not Your Kind (2021)
Singlet
- Feathers (2017)
- Gasoline (2018)
- Rockabye (2018)
- Satellite (2018)
- Tidal Wave (2019)
- Heart (2019)
- Mistake (2019)
- Let Me Down Slowly (2019)
- Wish You Well (2020)
- Invincible (2021)
- Hurricane (2022)
- See the light (2022)
- Someone Like You (2022)
- Into You (2023)
- Addicted (2023)
- Dancing With Demons (2024)
Musiikkivideot
- Feathers (2017)
- Gasoline (2018)
- Tidal Wave (2019)
- Beat Of My Heart (2020)
- The Flood (2021)[16]
- Invisible (2021)
- Hurricane (2022)
- Dancing with Demons (2024)
Remove ads
Tunnustuksia
- Vuonna 2019 Cyan Kicksin esikoisalbumi I Don’t Love You oli ehdokkaana vuoden parhaaksi rockalbumiksi Emma-gaalassa.[9]
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads